Pink lady

Annoin pinkille pikkuvarpaan, se vei koko vaatekaapin. Kaksi vuotta sitten pohdin pinkin kynsilakan hankintaa. Voisinko käyttää? Olisivatko barbiefibat liian voimakkaat? Hetken emmin, sitten tartuin rohkeasti pulloon ja kiikutin kassalle. Pato alkoi vuotaa. Pinkkiys ujuttautui salakavalasti varpaankynsistä alusvaatteiden kautta yhdeksi karderoobini pääväreistä. Pinkki oli hyvä läppä, sitten se ryöpsähti. Käänsi väripalettini päälaelleen. Kaikki sävyt possunpunaisesta fuksiaan ovat nyt edustettuina mekossa, topissa, kengissä, bikineissä, hammasharjassa ja siellä täällä.

Mielsin pinkin aina tyttöjen väriksi. Tyttömäisten tyttöjen. Barbien, bimbojen, blondien, BB-hennan ja Tukiaisten siskosten. Hello Kitty, vaahtokarkit, kaikki ällö. Nyt se on minun värini. Pinkkejä rättejä joka puolella, ei ihme että nimeni on Rosa.

Ihana, ihana Juhannus

Keskikesän juhla. Laineilla leikkivät auringonläikät. Saariston raikas tuuli, sen kuiskeet. Suviyön suloiset sumuhahtuvat ja puolen lirtan "Turku".

 

Porukat

Jouluna 1961 4-vuotias isäni sanoi omalle isälleen: "Minä saan joulupukilta kissan, jonka nimi on Söpö" ja isoisä juoksi Stockmannille ostamaan pehmosöpön, joka nyt on jo vanha, hauras ja nuhjuinen, mutta jolla vieläkin on punainen rusetti kaulassaan. Tänä jouluna isä osti minulle robotti-imurin ja isoisä pannunalusen.

Äidilläni, jolle olen nikkaroinut ainakin viisi pannunalusta, on täyskaima, joka on vuoden sisällä hukannut laukkunsa, lompakkonsa ja pankkikorttinsa sekä saanut haasteen oikeuteen. Poliisista päivää. Nyt on väärä Pirjo... Niinhän ne kaikki sanovat.

Kirjastossa

Kävin kirjastoon ja toin pois Paulo Coelhoa, Erlend Loea ja Edy Poppya. Aloitin kaikki romaanit yhtä aikaa. Ja kuinka taas rakastankaan sanoja ja kuinka onneton olen kun esimerkiksi: "- Aiotko polttaa silloinkin kun lapset ovat sisällä? - Lähtökohtaisesti kyllä." eivät ole minun.

Helsinki-päivä

Koska vietin eilisen lähes kokonaan Vantaalla, pyhitin tämän päivän täysin uudelle kotikaupungilleni. Aamupäiväni alkoi nimettömältä jäätelökioskilta, jolla nimettömänä ja kasvottomana pysyttelevä jäätelökauppias käytti vuosien kokemuksensa ja kaiken rannevoimansa rakentaakseen minulle tämän kerrosherkun. Kiitän ja kumarran sekä kieltäydyn tästä maitopohjaisesta jälkiruuasta ainakin huomiseen asti.

Koko tähänastinen kesäni on perustunut yllättäville kohtaamisille ja kuinka ollakaan jäätelökioskin kulmalla tapasin Johnny Deppin pikkuveljineen. Pian seuraamme liittyi myös George Klooni ja matka jatkui kohti Hiljaisuuden Kappelia, Kauppatoria ja Tuomiokirkon portaita. Ensimmäiset ruotsalaiset mansikat toivat mukanaan kesän maun.

Sommartider, ge mig din hunger, ge mig din hand.

Omahima

Kun muuttaa omaan kotiin, jossa on neliönkokoinen kylpyhuone on hyvä, että isä opetti käymään kolmen minuutin suihkuissa. Ei sen bidesuihkun nappulaa kauemmin jaksaisikaan pohjassa pitää.

Pelottavalla kaasuhellalla ei uskalla edes pakastepizzaa paistaa, mutta ei sen niin väliä kun on kivinen ikkunalauta, saatanan kallis matto ja sen alla lautalattia.

Martsari

Vanha kunnon Martinlaakso on aina sama vanha kunnon kusentuoksuinen pöheikkö kuin varhaislapsuudessakin. Samat elementtilaatikot ikkunoissaan rumat verhot ja parvekkeilaan muovituolit ja tuhkikset.

Assalla istuu pummikööri välittämättä uudesta Fitness&Wellness 24/7 -ostarista. Ja taksikuskit saavat röökata rauhassa. Ei täällä ole kellään varaa pirssiin! Minäkin hyppäsin femmafemmaan ja ajoin pois. Pellon taakse toiseen pöheikköön.

Kesä on tullut Helsinkiin. Lempipuuni kukkivat, vaikken lajia tunnistakaan, ja keskellä iltapäivää voi päätyä oudosti kohtaamiseen taidemaalarin ja hänen pyörremyrskymäisen muusansa kanssa Stockan kellon alle.

Naisella oli räiskyvänpunaiset huulet, miehellä sängessä oranssia öljymaalia.

Kutsu kävi myös taiteilijan 75-vuotissyntymäpäiväjuhliin ja ateljélle, rouvan toimesta totta kai.

Yhden ällän L.L.

Pikkuveli oppi yli.