perjantai 29. maaliskuuta 2013

Mitä paskaa



Mutta niin hyvää! Mämmi on niin vakava asia, ettei sitä sovi syödä mistä tahansa tuokkosesta! Mariskooli on  Marimekon ehkä häpeällisin hirvitys, mutta sopi tällä kertaa tarkoitukseen. Mönjähän näyttää lähes houkuttelevalta!

Mitä pashaa? Mämmi on ainoa oikea pääsiäisjälkiruoka.

keskiviikko 27. maaliskuuta 2013

Matkapahoinvointi

Miten tämän muotoilisi vaikuttamatta urpojuntilta? Tuskin mitenkään, joten mennään karulla totuudella: en erityisemmin pidä kaukomaille - siis pohjoismaita edemmäs - matkustelusta.

Vihaan turistifiilistä, sitä, että olen tyypillinen nahkansa kärventänyt suomipelle, joka käsi vyölaukulla suojelee liirojaan ja taalereitaan ja kitisee kovaan ääneen ruuasta ja hinnoista. Sokeltaa paskaa englantia, kerää mukaansa rauhoitettuja koralleja ja ratsastaa kidutetuilla norsuilla. Haluaisi muka kokea aitoa paikallista kulttuuria, mutta löytää itsensä Frederikin keikalta, koska hei, täältä saa lihapullia ja Karjalaa!


Reppureissut, reilit ja sohvasurffausseikkailut turistirysien ulkopuolelle eivät tietenkään tule kysymykseenkään, olenhan hannari. Kaakkois-Aasia ei houkuttele, eikä etelän eksotiikka. Kaikenlaista olisi mukava nähdä, mutta yhy, en tahdo niin kauas! Jos Finnairin slogan, illaksi kotiin, pitäisi paikkansa, niin voisin harkita. Himakissa ei pääse karvoistaan.

































maanantai 25. maaliskuuta 2013

lauantai 23. maaliskuuta 2013

Origami, eli mikä meni vikaan?


Piti olla taas helpohko keissi, "kunhan vain seuraat tarkasti ohjeita". Siinäpähän seuraat kun sorminäppäryys on luokkaa pitkälle edennyt nivelreuma, ja avaruudellinen hahmottaminen ei kuulu lempiharrastuksiin.

Tämä piti tulla, tuli muutama hesarillinen paperimyttyjä ja tämä:
























Yritystä löytyy, mutta onhan tämä surullisennäköinen, isokorvainen ja jalaton myyrä aika kaukana kyyhkysestä. DIY on kakkaa.

maanantai 18. maaliskuuta 2013

Kun tavataan, ei halata


Tässä rippijuhlissani ikuistettu ruutu, joka kertoo oleellisen siitä, mitä mieltä olen puolituttujen halailusta. Olen tässä suhteessa kai jonkin sortin rajoitteinen ja jopa vähän nolo. Kun ikuisuus sitten unohdettu ala-astekaveri  tai sukulaistäti lähestyy kädet levällään, haluaisin kääntyä kannoillani ja kipittää karkuun. Randomeiden rutistelu on kerta kaikkiaan kiusallista, vierasta ja nihkeää. Kavereitakaan kun en halaile yleensä selvin päin. Pysykää loitolla!

"Ovatko asiat selkiytyneet vai menikö kaikki päin helvettiä kuten manasit?"

Kaikkea sitä pitääkin tehdä nolatakseen itsensä. Sain kirjeen menneisyydestä. Itseltäni. Olin tyystin unohtanut kirjoittaneeni futureme-sivulla ajastetun kirjeen, joka lennähti tänään, kaksi vuotta myöhemmin, sähköpostilootaani. Ja voivoi sitä myötähäpeän määrää! 22-vuotias minä kun ei ole pätkääkään kypsempi kuin se kirjeen kirjoittanut 20-vuotiaskaan.

Olin kirjeessäni maalaillut toivekuvia siitä, kuinka elämä olisi kantanut eteen päin. Mutta eipä tässä mitään ole saatu aikaan. Kaikki ei ole mennyt päin helvettiä, mikään ei ole mennyt mihinkään. Olen toki rauhallisen elämän ystävä, enkä kaipaa vauhtia ja vaarallisia tilanteita pikakihloineen, vaihtuvine kaveripiireineen ja ex tempore ulkomaillemuuttamiseen, mutta kun samat murheet ja "murheet" valvottavat vuosia!

Olisi niin hienoa olla muuttunut nainen, katsella sitä vanhaa rääpälettä hyväntahtoisesti naureskellen, mutta ei tällä kertaa. Ehkä pitää panna uusi kirje menemään ja katsella uudelleen taas kahden vuoden kuluttua.

tiistai 12. maaliskuuta 2013

1979/2013

 34 vuotta, 22 neliötä.






sunnuntai 10. maaliskuuta 2013

Tee se itse!

sunnuntai 3. maaliskuuta 2013

Mummoni mun

Mummo! Pappani ohella suuri idolini, jonka suusta on blogini nimikin. "Syö mutti akanajauhosta" tuhahti hän taas viimeksi perjantaina  kieltäydyttyäni kolmannesta kauhallisesta.

 Mummo vihaa Larivuaroo, puhuu vain suomee ja savvoo hiljaa ja kovvoo, paistaisi lapsenlapsille vaikka linnunkieliä, ja hänen mielestään naapurin huusholli on sekaisin kuin Sinkkosen akan vitunkarvat tilipäivänä.


Mummon ja papan huusholli on aina tiptop, kulhossa on karkkia, ja halkean ihastuksesta joka kerta kun saan katsella  huolella arkistoituja vanhoja kortteja ja valokuvia.




lauantai 2. maaliskuuta 2013

Kiire, apua, nyt mennään jo mömömömöö!

Tässä sitä taas istutaan takki päällä ja turbaani päässä, vaikka bussi menee vasta puolelta. Hamasta syntymästäni olen aina ollut kahdesta kuukaudesta kymmeneen minuuttiin liian ajoissa joka paikassa. Virunut alle kaksikiloisena keskoskaapissa, palellut bussipysäkeillä ja näyttänyt urpolta seisoskellessani tyhjän panttina venailemassa. Onko se sitten kivaa?

Ei ole, mutta minkäs teet. Jo ala-asteella sain niuhon maineen, kun hyppisjonosta piti rynnätä viisi minuuttia ennen välkkäkellon kilinää oven eteen kyttäämään. Myöhässä oleminen (lue: perille tulo ilman vähintään seitsemän minuutin odotteluaikaa) on kauhistus. Pelivaraa on oltava, siksi aina se edellinen bussi, tai ehkä jopa sitä edellinen.

Krooniset myöhästelijöitä en tajua! Miten kukaan edes kehtaa saapua tapaamiseen kävellen kun kello käy minuuttia yli, tai huikata pomolle rennot huomenet, vaikka työaika olisi alkanut vartti sitten. Itse itkisin häpeästä ja varmaankin irtisanoisin itseni saman tien.

Ps. Oikeasti olen jo pysäkillä, tämä postaus oli eilisiltainen ja ajastettu.