perjantai 26. lokakuuta 2012

Kasvupaineita

Sitten kun tästä blogista kasvaa jotakin suurta. Sitten kun olen vielä paristi sen linkittänyt demi.fi:n keskusteluihin, ja näyttänyt äidille. Sitten tulee eteen ongelma.

Kyllä minä sen kaappitilan ilmaiskrääsälle järjestän, mutta kuinka selviän siitä, että minua puhutellaan lehdistössä ja meedioissa Mutti akanajauhosta -Kuikerona?

Voi jumalauta, kun en tätäkään miettinyt etukäteen.

Mutti akanajauhosta -Kuikeron sisustusvinkit: posliinikissa
P.S. Kopion tänään kuuluisan bloggaajan kysymyspostauksen kysymykset ja kirjailin niihin vastaukset aikomuksenani tehdä tästä hekohekohauska kirjoitus omaan blogiini. Idea osoittautuikin sitten todella huonoksi, mauttomaksi ja mitähän vielä. Aikaa kuitenkin sain kivasti kulumaan, että kyllä minullekin voisi tästä lystistä palkkaa maksaa. Ei ole helppoa kuulkaa tämä sisällöntuontanto.

keskiviikko 24. lokakuuta 2012

Miksi pitää olla dick?

Minä: Kato, tollanen luuri, jonka saa kiinni kännykään!
Hän: Se on kajari.
Minä: Eikä kun lankapuhelimen luuri, jolla voi puhua kännykkään.
Hän: SE ON MUSIIKKIKAJARI!

Minä: No ei se nyt vastaa...
Hän: Ehkä se kato näki Facebookista, että olit tulossa tänne, eikä haluu nähä sua?

Minä:  Hmm.. kummankohan mä nyt ottaisin...
Hän: HERÄTYS! Älä nyt pähkäile siinä, vaan ota toinen!


Vihaan ilkeilyä ja tiuskimista. Mikä siinä saatana on, ettei voi sanoa nätisti! Jos joku kysyy jotakin, enkä heti kuule tai ymmärrä, täytyykö siitä hermostua? Puhuisi itse kovempaa. Onko pakko hampaat irvessä väittää olevansa oikeassa jossain mitättömässä asiassa, kun parhaassa tapauksessa on väärässä. Mitä väliä!

Olen nähnyt viisikymppisen naisen tiuskimassa vanhalle äidilleen, joka muisti väärin. Eikö se ole ihan se ja sama, asuiko joku Saariselällä tai Saarijärvellä. Mummo riiputti loppuillan päätään ja oli hiljaa. Aikuista teiniä teki mieli vetää turpaan.

Toisiaan jatkuvasti julkisesti mollaavat ja kyräilevät pariskunnat ovat yhtä perseestä. Erotkaa jumalauta, jos se toinen on niin kamala, että täytyy oikein vieraiden kahvipöydässä mutista, kuinka marjukka on niin huono leipomaan pullaa ja miten markulla on niin pieni muna.

Antaisin samalla mitalla takaisin, jos ette olisi niin kusipäitä, että jotakin tajuiaisitte.

tiistai 23. lokakuuta 2012

sunnuntai 21. lokakuuta 2012

Moon ruuneberi

Krapulaparka,
alakuloinen kalapala.

Pilkun jälkeen tahmaisten baarien edessä
solisee vonkaputous
sinä selvisit, etkä kelpaa kellekään


torstai 18. lokakuuta 2012

Helsinki-Tukholma -risteily: rikos ihmisyyttä vastaan


Kahdella eurolla Skandinavian pääkaupunkiin, rakkaaseen Tukholmaani, totta kai minä lähdin! Mutta kun viime kerrasta oli vierähtänyt viitisen vuotta, unohtui kuinka totaalisen kamalaa laivalla onkaan. 

Ahtaan paikan kammo ja klaustrofobia iskivät jo laivaan astuessa, mutta vielä oli möngittävä neljä kerrosta alemmas kapoisia portaita hytinrähjään  laivakannen alle. Hytistä poistuminen tarkoitti joko Tax Free- tai karaokehelvettiä. Itsesääli-itku poltteli silmäkulmia ensimmäisen kerran tässä vaiheessa. Kolmen siiderin jälkeen laivan spektaakkelimainen risteilyshow oli edelleen mielettömän myötähäpeällinen.

I am trying hard to forget...

Lauloi hiletakkinen gilderoylochartkakkonen ja kiskoi mukanaan tanssilattialle. Minä en unohda sitä koskaan, niin paljon hävetti. Muista mieskontakteista vastasi halipulainen laivamaskotti ja isoisäikäinen ukki, joka käsi reidelläni analysoi risteilyn tunnelmaa: hirveää meininkiä. En olisi voinut olla enemmän samaa mieltä.

Tukholma oli kaunis, kuten aina. Paljon en sitä kuintekaan nähnyt kun ryysimme Gamla stanin läpi H&M:ään ja kohta takaisin. Olisin halunnut jäädä! Olisin halunnut kulkea rauhassa katuja ja istua iltaa. Sanoa muutakin kuin Hej, tack, nej tack ja hejdå. 

Tällä kertaa ostin Malmö-tarran vessanoveen ja helvete-magneetin. Ensi kerralla en tule lähteäkseni.

keskiviikko 10. lokakuuta 2012

Minä nauran

Kyllä minulle ainakin nauru maittoi Per-looksia selatessa. Ja minusta saa naurattaakin porukka, joka tuppaa virallisiin vaalikuviinsa Kiitos 1939-1945 -paidoissaan, karjalalippiksissään ja kasaripermikset hapsottaen. Jos jengi on noin uskomattoman ulapallaolevan näköistä, ja vielä tosissaan, niin minähän nauran. Nauran sillä uhallakin, että leimaannun sivistymättömäksi moukaksi. Naurunkohteideni tasolle siis.

Ihmistähän ei saisi tuomita ulkonäön perusteella, mutta kyllä pukeutuminen ja pärstäkerroin vain kertoo aika paljon kantajistaan. Jos parrassa roikkuu kaksi suomileijonapinssiä, ei arvailut henkilön aatemaailmasta voi mennä kovin kauas metsään.

Mielensäpahoittajat ja suvaitsevaisto on tietenkin tyrmännyt ja tyrmistynyt: pilkkaa ja panettelua! Sivustollahan on pelkät kuvat samalla tavalla kuin katujen vaalimainoksissakin; ei ainuttakaan pilkan sanaa. Persut itse ovat keksineet, että tässä meitä nyt dissataan. Jos itsekin näkevät oman noloutensa, niin mikseivät sitten muutkin. Ja olisihan tästä voiunut kerätä pisteet kotiin sanomalla, että meidän puolueessa ei tarvitse photoshoppailla, ja tullaan sellaisina kuin ollaan.

Yhä naurattaa. Ja melkein yhtä paljon naurattaa Kokoomuksen hehheh-rennosti pikkutakin olalleen heittäneet hyppyritukkajuipit ja parikymppiset jakkutantat. Itseäni läheisimmistäkin puolueista löytyy omat pihallaolijansa ja minun rumalle passikuvallenikin saa kuka vain tulla nauramaan. Se on ihan höpö, joka leikistä suuttuu.

Tuomiopäivä

Stockan kellon alla tapasi taas niin maan perkeleesti väkeä, kun keltakassinen kansa rynni ovista ulos ja takaisin sisään. Jospa vielä yhden purkin kynsilakanpoistoainetta hakisin kun oli se niin halpaa. Ja Hullut Päivät -leivoksia 3,45! Jeesus Kristus, kulutusjuhlan tuomitsija, kun olen, ryysin ystäväni kanssa sisään performoimaan. Hihkumaan, tyrkkimään, hipelöimään. Penkomaan keltaisia laatikoita täynnä paskoja nahkarukkasia. Hanskat tiskiin, 39,80! Ahdisti oikein, mitä helvettiä sinäkin noilla törpöillä ja tötteröillä teet, teki mieli kysyä kaikilta.

Sitten lähdin kotiin ja ostin K-marketista muotilehden ja limua. Huimasti parempi ihminen.

tiistai 9. lokakuuta 2012

Taattua MA-laatua

Haluaisin olla kissa, voisin tökätä nenän napaan ja peittää korvat hännällä. Ei olisi kylmä. Ja kun joku nostaisi minut kainaloista ilmaan kesken unien ja pussaisi, naukuisin vihaisesti, vaikka oikeasti se olisi mukavaa.

En ole kissa ja söin äsken vanukkaan, joka maistui Lidliltä. Sain mahani kipeäksi. Minulla on Hitlerin Siwa -allergia, vaikkei kukaan koskaan ota sitä tosissaan.

Sitten isäni löysi kasvimaalta tämän porkkanan:


maanantai 8. lokakuuta 2012

Oveni takana Anneli Auer

Sänkyni alla Kyllikki Saaren haamu ja komerossa Bodominjärven murhaaja. Kiitos vain internetin murhasivustot ja mieleni, joka ensin tahtoo selvittää kaikki selvittämättömät veriteot ja sitten pelottaa niin, ettei vessaan ole yksin asiaa.

Hyvää yötä teille muille.

torstai 4. lokakuuta 2012

Ah, Puhdistus!

Puh, ahdistus. Näin Puhdistus-elokuvan eilen ja vasta nyt se alkaa liueta iholta. Tiesin toki tarinan olevan hurja, mutta kuva ja äänet ovat ihan eri juttu kuin sanat paperilla. Nainen, joka alkoi hysteerisesti itkeä katsomossa ylireagoi vain ihan vähän. Kauhean hieno elokuva, suosittelen.

Sofi Oksanen tuskin lisää kehuja kaipaa, mutta ansaitsee kyllä. Vuonna 2008 sain Puhdistuksen joululahjaksi ja silloin tuomitsin sen lukematta paskaksi. Kypsänä 17-vuotiaana pidin Oksasta harrypotterrillisenä larppaaja-goottina, jonka femakko-tuotanto tuskin olisi mistään kotoisin. Söin sanani jo tapaninpäivänä. Romaani on kaikki ne ylisanat, jotka siitä on jo tuhannesti lausuttu, eikä siitä saa yliarvostettua paskaa, vaikka kuinka yrittäisi.

Tove Jansson pitää vielä ykköspaikkaa kirjahyllyssäni, mutta Sofi tulee hyvänä kakkosena.

keskiviikko 3. lokakuuta 2012

DIY

Tein itse ja säästin niin paljon, että melkein hävettää oma piheys. Jossain nettiputiikissa iski silmään tällainen taideteos.

Koska kaikki missä on ruotsia tai Ruotsia tarkoittaa minulle välitöntä pissathousussainnostusta - ja tämä sisälsi molempia - käsi hapuili jo kiivaana osta-nappulaa. Sitten iski piheys ja idea: tämänhän voi tehdä itsekin ja ilmaiseksi.Wordi auki ja capsi päälle! Toteutuskin meni melkein kuin Äntligen hemmassa ja nyt on keittokomeron seinällä uusi taulu! 

                                   

tiistai 2. lokakuuta 2012

Jee, bileet

Hämärän blogini syntymästä on kulunut vuosi, ja yhä samalla klimppisellä konseptilla mennään. Tässä touhussa ei liene montaakaan järjen hiventä, kiva kuitenkin jos jotakuta joskus kiinnostaa. Ei ole Indiedays ollut yhteyksissä. Mainosrahaa ja ilmaista roipetta ei satele. Lukijapalkkikaan ei tulvi yli äyräittensä, mutta mitä sitten? Mungoannaksi en olisi pyrkimälläkään koskaan päässyt.

Tein pientä itsetutkiskelua ja kahlasin läpi oman blogini. Punainen lanka oli hukassa jo alkumetreillä. Välillä olen sitä kaivannut ja koettanut onkia esiin, välillä ei haittaa yhtään, että lähes jokainen julkaisu tulee eri maailmasta ja liian nopeasti syljen saattelemana. Vanhojen juttujen lukeminen ei kuitenkaan herättänyt samaa häpeäreaktiota kun vanhat päiväkirjat. Jossain on kai onnistuttu!

Silläkin uhalla, ettei kukaan lue eikä edes vihaa en lähtenyt kirjoittamaan lukijalähtöistä tekstiä, toteuttelemaan toivepostauksia tai yhtään mitään muutakaan, mikä ei kiinnosta. Ei sillä, että tämä jalo linjaukseni ketään kiinnostaisi, mutta sanonpahan vain. Ja sanon vastakin, kaikkea epämääräistä, jäsentelemätöntä.

Ja loppuun hiomatonta.

Hauki on ruma.

maanantai 1. lokakuuta 2012

Mieskuva

Entinen heila, Iranin vaihto- ja palautusoikeudeton lahja maailmalle, haluaa tatuoinnin. Muun muassa oransseja sinipääkallollisia shortseja ja napaan asti avonaisia, rinnassaan kasvavan persialaiskarvamattonsa paljastavia, kauluspaitoja suosivana hän on iholeimassaankin päättänyt pidättäytyä tyylittömyydelleen uskollisena. Suunniteltu kuva on leijonanpäähän yhdistetty kotkanpää sekä alpha-merkki vaarallisuuttaan, badassiyttään ja alphamaleyttään markeeraamaan.

Minulta hän halusi mielipiteen, ("ihan hirveän noloa white trash -paskaa, et ota!") vaikka se ei niin nyt kuin silloinkaan painanut riisinjyvän vertaa. Jos en jo tovi sitten olisi lakannut itkemästä hänen peräänsä, nyt lakkaisin.