Minä: Kato, tollanen luuri, jonka saa kiinni kännykään!
Hän: Se on kajari.
Minä: Eikä kun lankapuhelimen luuri, jolla voi puhua kännykkään.
Hän: SE ON MUSIIKKIKAJARI!
Minä: No ei se nyt vastaa...
Hän: Ehkä se kato näki Facebookista, että olit tulossa tänne, eikä haluu nähä sua?
Minä: Hmm.. kummankohan mä nyt ottaisin...
Hän: HERÄTYS! Älä nyt pähkäile siinä, vaan ota toinen!
Vihaan ilkeilyä ja tiuskimista. Mikä siinä saatana on, ettei voi sanoa nätisti! Jos joku kysyy jotakin, enkä heti kuule tai ymmärrä, täytyykö siitä hermostua? Puhuisi itse kovempaa. Onko pakko hampaat irvessä väittää olevansa oikeassa jossain mitättömässä asiassa, kun parhaassa tapauksessa on väärässä. Mitä väliä!
Olen nähnyt viisikymppisen naisen tiuskimassa vanhalle äidilleen, joka muisti väärin. Eikö se ole ihan se ja sama, asuiko joku Saariselällä tai Saarijärvellä. Mummo riiputti loppuillan päätään ja oli hiljaa. Aikuista teiniä teki mieli vetää turpaan.
Toisiaan jatkuvasti julkisesti mollaavat ja kyräilevät pariskunnat ovat yhtä perseestä. Erotkaa jumalauta, jos se toinen on niin kamala, että täytyy oikein vieraiden kahvipöydässä mutista, kuinka marjukka on niin huono leipomaan pullaa ja miten markulla on niin pieni muna.
Antaisin samalla mitalla takaisin, jos ette olisi niin kusipäitä, että jotakin tajuiaisitte.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti