keskiviikko 7. syyskuuta 2016

Viimeisimpiä

Itkin lähtiessäni Boråsista.

Hahahaa.

Viimeisenä lukuvuotena kaikki oli toisin. Aivan kaikki. En edelleenkään osaa sanoa, mitä oikein tapahtui, mutta vuosi olikin ihana. Tack, työkaverit, šukran, terima kasih, spasiba ja merci naapurit. Ja yek donya mamnon, rakas.

Kandin kanssa sentään tuskailin. Itkin kirjastossa, koska en ymmärtänyt diskurssianalyysia ja pidin tekstianalyysia luusereiden hommana. Lopulta oli pakko tehdä metodologinen myönnytys ja jättää Fairclough sekä Laclau & Mouffe. Hetken meni hyvin. Sitten suutuin minut valheelliseen turvallisuudentunteeseen tuudittaneille ohjaajilleni ja loppuseminaarissa nihkeilleelle tutkinnon vastaanottajalle, joka ojensi kilometrisen korjauslistan. Märisin, myin esikoiseni tutkielmani kieliasun korjaamisesta ja kirjoitin. Lopputulos: "fantastiskt bra jobb!" "strålande arbete!" ja Väl Godkänt.  Ruotsalaista liioittelua, mutta ei paha finneltä silti.

Äiti osti valmistujaislahjaksi Knausgårdin viimeisen Taisteluni-romaanin. Ha-ha.

Kesällä juhlittiin mummon ja papan timanttihäitä, käytiin extempore-lounaalla Turussa, mökkeiltiin vähän ja odotettiin Ruskiksen Teboililla kummityttären syntymää. Hän syntyi kolme päivää lähtöni jälkeen. Minnekö lähdin? No takaisin Boråsiin suorittamaan maisteriopintoja.

Hahahaa.

tiistai 16. helmikuuta 2016

Happy, lycklig, خوشحال, onnellinen


Tammikuun 13. päivä 2014 naapurini pyysi minua syntymäpäiväjuhliinsa, en mennyt koska minulla oli kiire paeta Boråsia. 13. tammikuuta 2016 sama naapuri pyysi minua syntymäpäiväiväjuhliinsa. Menin ja puoli kolmelta seisoin eteisessäni suutelemassa päivänsankaria. Hän kuiskasi minulle punaviinipäissään, että olen löytänyt lapsilleni isän. Ei nyt mennä asioiden edelle, mutta jo sattuisi, niin häävalssiksi se Rihannan biisi, jossa lauletaan we found love in a hopeless place.

Helvetin keittiö on muuttunut osaltaan entistäkin pirullisemmaksi. Joku varasti lounaani lounasrasioineen kahdesti kolmen päivän sisällä. Myös lasini ja keittiöpyyhkeeni ovat lähteneet kävelemään. Tiskiharjasta tarttui purkka teflonkattilaani ja toivon todella, että se pöydällä eräänä aamuna maannut torakka oli ainoa laatuaan. Toisaalta vähintään kerran viikossa joku jättää jääkaappiini adas poloa, ghormeh zabzia tai taatelikakkua.

Joku tekee minut niin kylläiseksi ruaan lisäksi ja onnesta, etten edes jaksa soimata itseäni siitä, että kävelin päättäväisen kauhuissani hänen ohitseen satoja kertoja kahden vuoden ajan. En jaksa, koska mitä se auttaisi? Ehkä silloin ei ollut tämän aika. Ja nyt kun on, en aio tuhlata sitä murehtimalla sen puoleen mennyttä kuin tulevaakaan.

Aika Boråsissa viime syksyyn asti on ollut tuskailua kamppailua. Nyt tuntuu, että ihan turhaan, mutta en jaksa katua sitäkään. Enkä ole boråsangstini kanssa yksin. Puhuimme naapurin kanssa haluttomuudesta ostaa säilytyslaatikoita tai isoa kattilaa, jotteivät ne sitoisi meitä tänne. Tuntui hyvältä ajatella, että kaikki tärkeä mahtuu matkalaukkuun jonka voi rullata Landvetteriin. Olemme molemmat olleet kaksi ja puoli vuotta Boråsissa, mutta silti aina pää puoliksi Esfahanissa ja Helsingissä. Nyt toisen koti-ikäväisen sylissä kuoleman laaksokin tuntuu kodilta.

Vaikka en koskaan tietoisesti valinnut yksinäisyyttä, tuli siitä lopulta suojakilpi. Mehustelin ajatuksella, että kun lähden en kaipaa mitään tai ketään, enkä palaa edes ajatuksissani. Viime kuukausien myötä tiedän, että lähtö löisi sydämen tuhannen päreiksi. Ja kuinka olenkaan siitä onnellinen.

torstai 17. joulukuuta 2015

Irania & ironia



Melkein jokainen aamiaiseni on ollut iranilainen. Osaan jo sanoa  en osaa puhua persiaa, koska olen laiska, ja ison kasan muita yksinäisiä sanoja ja lauseita.  Moallememan ro dost daram, pidän opetajastani, ei kuulemma tule vielä sydämestä, vaikka pidän opettajastani niin, että pudottelen toistuvasti lusikoita ja törmäilen tuoleihin.

Jos uskoisin, voisi luulla, että joku pilailee kustannuksellani. Entinen helvetin keittiö on paikka, jossa nykyään hidastelen toimissani nähdäkseni tyypin, joka edelleen kertoo minulle että olen ujo piimä, mutta jolle nykyään näytän kieltä ja lähetän kuvia paavista.

En tiedä, mitä tein ennen väärin ja mitä oikein nyt, mutta yhtäkkiä ei vain enää pelota. Yhtäkkiä istun oskarin, antonin, matildan, barbron ja beatricen kanssa lounaalla. Halaan hannaa, nauran johannan kanssa, saan kutsun lukupiiriin ja joululahjan cheniltä. Persianopettajani raahaa minua kioskinpitäjien, professorejen - ja Whatsapin avulla myös äitinsä - eteen sanomaan salam. Olen niin iloinen, etten jaksa surra, että miksei jo vuonna 2013.

Ylihuomenna saan lähteä kotiin, mikä on aina yhtä ihanaa, vaikkei tänä lukukautena olekaan ollut yhtään kamalaa.

torstai 29. lokakuuta 2015

Luulin kakkahädäksi, olinkin onnellinen

Olen tuntenut viime viikkoina outoja tuntemuksia mahanpohjassa. Epäilin ripulia, mutta kun suupielissäkin nyki, tulkitsin oireet iloksi.

En tiedä mitä on tapahtunut, mutta Boråsissa ei ole satanut tänä syksynä.

Molemmat työni, molemmat työpaikkani ja kaikki työkaverini ovat ihania. Saamme pomolta viestejä, joissa lukee, että olemme fantastisia ja ansaitsemma kultatähden. Syksy on ollut aivan satumaisen kaunis. Opiskelu on innostavaa ja kivaa, joskin edelleen kai liian helppoa, koska sain kandiohjelman kuulemma kamalimmasta kauhukurssista VG:n. En ole vilkuillut Helvettiin Boråsista -laskuriani pitkään aikaan, sillä ensimmäistä kertaa kahteen vuoteen en haluakaan täältä hittoon ja heti.

En ole enää ollut yksin. Olen käynyt kahvilla, lounaalla, illallisella ja kahden tunnin keskusteluja Fifty Shades of Greystä ja muista paskakirjoista. Aamuihini on syntymässä uusi konsepti, Persian Breakfast iranilaisten naapureideni kanssa. Osaan jo sanoa heidän kielellään hillo, leipä, kananmuna, kiitos ja saatana. Olen heidän mukaansa synnynnäinen lahjakkuus, mutta voi olla, että kirpeiden aamujen aiheuttamalla kurkkukarheudella saattaa olla osuutta autenttisen ääntämykseni kanssa.

Kuukausi sitten kirjamessuilla näin vielä Mark Levengoodinkin. Life is good, voisin sanoa.

torstai 1. lokakuuta 2015

Syysmys




















Vähän kurjan kesän jälkeen on mennyt yllättävän hyvin. Olin hädin tuskin ehtinyt laskeutua Landvetteriin kun minulle tarjottiin työpaikkaa, joka jo kerran oli mennyt sivu suun.

Nykyään metsästän kurssikirjojen kadonneita lukukappaleita, viskon roskiin take-away -kahvikuppeja ja vastaan emmätiiä infodiskille eksyneiden kysymyksiin Boråsin lisäksi myös Göteborgissa. Ja olen tästä todella innoissani ja onnessani - katsokaa tuota 115-vuotiasta lukusalia!

Kahden työpaikan myötä viheliäs vapaa-aikani on vähentynyt. Ei ole aikaa murehtia, kyyneleet saavat kuivua tuulessa.

torstai 2. heinäkuuta 2015

Viiden pennin vinkit


Moni viettää tätäkin kesää työttömänä, pienituloisena tai pihinä, joten halvoille huveille on kysyntää. Tässä vinkit niille, joiden kukkaro ei kestä huvipuistorannekkeita, festaripasseja ja viikonloppumatkatkoja Madridiin.


1. Käy kaverisi kanssa keskustelua punaniskaenglannilla, näköiseestillä tai savvoo viäntäen. Tiedän kokemuksesta, että kun tässä pääsee vauhtiin ja löytää sisältään kuusikymppisen kärttyukon, joka aloittaa jokaisen lauseensa "no jo on perrrrkele, että...", niin rooli jää helposti tunneiksi päälle.

2. Lähde Stockan kosmetiikkaosastolle pyörimään ja keksi tököteille uusia nimiä ja käyttötarkoituksia. Pääset pitkälle vaihtamalla kosmetiikkapakkausten tuotekuvauksista sanat "hiukset" ja "iho" "peräaukoksi".

3. Osta Tigeristä eurolla mansikka-rantapallo ja kahdella eurolla katuliidut, lapseudu.

4.Törmää Sokoksella pyöriessäsi vaatebrändiin nimeltä Per Una. Naura mainossloganin aiheuttamille  mielikuville niin, että saat hikan. 

"Give your summer wardrobe a fresh outlook with statement pieces for every occasion"

5. Opettele arabialaiset aakkoset.

6. Hakeudu veden äärelle. Tai bissen.

perjantai 5. kesäkuuta 2015

Hihi, himaan

Kotimatkalla ollaan. Lähtöportilla turvallisesti kaksi tuntia ennen nousua.

Olen vähän ylpeä itsestäni. Tai vähän ja vähän. Soitin juuri Queenin We Are the Championsin ja helvetin paskaa suomiräppiä omaksi kunniakseni, selvisinhän taas yhdestä lukuvuodesta Boråsissa. Jos sä oot stara, mä oon koko vitun galaksi.

Tulihan sitä yhdeksän kuukauden aikana taas oltua vähän ahdistunut ja allapäin. Tai vähän ja vähän. Kivoimmat asiat tapahtuivat jälleen Boråsin ulkopuolella, mutta ehkä sen parhaan, eli kirjastoassistentin duunin, sain Boråsista. Olen hommista vielä täysin pihalla, mutta innoissani som fan.

Mutta sitä ennen Suomeen. En anna edes hallituksen persekoomuskepuilun ärsyttää

Paljon on vielä Tovelta opittavaa