Kahdella eurolla Skandinavian pääkaupunkiin, rakkaaseen Tukholmaani, totta kai minä lähdin! Mutta kun viime kerrasta oli vierähtänyt viitisen vuotta, unohtui kuinka totaalisen kamalaa laivalla onkaan.
Ahtaan paikan kammo ja klaustrofobia iskivät jo laivaan astuessa, mutta vielä oli möngittävä neljä kerrosta alemmas kapoisia portaita hytinrähjään laivakannen alle. Hytistä poistuminen tarkoitti joko Tax Free- tai karaokehelvettiä. Itsesääli-itku poltteli silmäkulmia ensimmäisen kerran tässä vaiheessa. Kolmen siiderin jälkeen laivan spektaakkelimainen risteilyshow oli edelleen mielettömän myötähäpeällinen.
I am trying hard to forget...
Lauloi hiletakkinen gilderoylochartkakkonen ja kiskoi mukanaan tanssilattialle. Minä en unohda sitä koskaan, niin paljon hävetti. Muista mieskontakteista vastasi halipulainen laivamaskotti ja isoisäikäinen ukki, joka käsi reidelläni analysoi risteilyn tunnelmaa: hirveää meininkiä. En olisi voinut olla enemmän samaa mieltä.
Tukholma oli kaunis, kuten aina. Paljon en sitä kuintekaan nähnyt kun ryysimme Gamla stanin läpi H&M:ään ja kohta takaisin. Olisin halunnut jäädä! Olisin halunnut kulkea rauhassa katuja ja istua iltaa. Sanoa muutakin kuin Hej, tack, nej tack ja hejdå.
Tällä kertaa ostin Malmö-tarran vessanoveen ja helvete-magneetin. Ensi kerralla en tule lähteäkseni.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti