lauantai 2. maaliskuuta 2013

Kiire, apua, nyt mennään jo mömömömöö!

Tässä sitä taas istutaan takki päällä ja turbaani päässä, vaikka bussi menee vasta puolelta. Hamasta syntymästäni olen aina ollut kahdesta kuukaudesta kymmeneen minuuttiin liian ajoissa joka paikassa. Virunut alle kaksikiloisena keskoskaapissa, palellut bussipysäkeillä ja näyttänyt urpolta seisoskellessani tyhjän panttina venailemassa. Onko se sitten kivaa?

Ei ole, mutta minkäs teet. Jo ala-asteella sain niuhon maineen, kun hyppisjonosta piti rynnätä viisi minuuttia ennen välkkäkellon kilinää oven eteen kyttäämään. Myöhässä oleminen (lue: perille tulo ilman vähintään seitsemän minuutin odotteluaikaa) on kauhistus. Pelivaraa on oltava, siksi aina se edellinen bussi, tai ehkä jopa sitä edellinen.

Krooniset myöhästelijöitä en tajua! Miten kukaan edes kehtaa saapua tapaamiseen kävellen kun kello käy minuuttia yli, tai huikata pomolle rennot huomenet, vaikka työaika olisi alkanut vartti sitten. Itse itkisin häpeästä ja varmaankin irtisanoisin itseni saman tien.

Ps. Oikeasti olen jo pysäkillä, tämä postaus oli eilisiltainen ja ajastettu.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti