Tervetuloa positiivisen ajattelun kurssille

Tajusin, että maailma ja jokainen päivä on täynnä pientä ja ihanaa. On lumisateita, kahdenkymmenen kruunun tulppaanikimppuja, söpöjä koiria ja lämpöisiä kaulahuiveja. On ystävien viestejä, postikortteja mummolta ja ohi ajavien junien kolinaa.

Viikon päästä tajusin, ettei tällainen kihertely sovi minulle. En saa mitään irti pakotetusta söpösöpöjuttujen ajattelusta. Tärkeämpää on satunnaisen säännöllinen itsesääli ja kurjuudessa rypeminen.

Olen paljon positiivisempi ja iloisempi kun saan silloin tällöin omassa rauhassa heitellä tavaroita ja heittäytyä perään lattialle makaamaan, koska kynä meni rikki (perustuu tositapahtumiin). Haluan voida kirota paskaa elämääni, koska jugurtti on lopussa tai vollottaa kuin pikkulapsi, samasta syystä kuin pikkulapset. Haluan tehdä tämän yksin, tai jonkun sellaisen seurassa, joka tietää etten tarkoita, eikä edes nosta katsettaan. Jo muutamassa minuutissa moinen lapsellinen, tyhmä ja naurettava touhu alkaa hymyilyttää ja ilo palaa ihmiseen.

Tarvitsen maailmanvihaamishetkeni ja haluan nähdä kaiken pienen ja kurjan, jotta näkisin kaiken pienen ja ihanan.

Sika säkissä

Päätin lopettaa typerien heräteostosten tekemisen ostettuani pari talvea sitten sinisen sinkkupulkan, jolla ei ole tullut laskettua kertaakaan, koska ahterini ei mahdu siihen. Tänään tussiostoksilla askartelukaupassa myyjä sai minut kuitenkin hassaamaan 30 kruunua yllätyspussiin. Kotona sevisi, että olin ostanut sian säkissä. Kirjaimellisesti. Ai niin ja kynsisammalta.

Oh, my lord

Herranjestas. Olen unohtanut esitellä tämän topin, jonka sain viime kesänä. Kenties hienoin ikinä ja koskaan. Seuraavaksi ostoslistalla on LV:n kangaskassi.

21 vuoden jälkeen syön synttäreillä edelleen sormella suoraan kakusta

Täytän tänään 23 vuotta. En erityisesti pidä keskipisteenä kekkaoinnista tai hingu itselleni päivän sankariutta, mutta syntymäpäivät ovat silti aina olleet kivoja päiviä. Monet kerrat karkkipussia isommat lahjat on tammikuun lapselta evätty joulun krääsäkekoon vedoten ja bileet ovat laimenneet, kun puolet juhlaporukasta on ollut joko kausi-influenssan tai tipatoman tainnuttamia. Onnittelulauluja, -halauksia ja -puheluita olen aina ottanut vastaan vähän nolostellen, mutta silti heräsin tänäkin aamuna lapsekkaaseen mullon tänään synttäriiit! -iloon. Näin joulun jälkeen ei kermakakkuakaan niin kauheasti tee mieli, mutta jos nyt sormellinen!