Ren kærlighed til KBH

 Suomalainen ja ruotsalainen lähtivät Tanskaan. 

Näppärästi lähijunalla Köpikseen ja illaksi kotiin, mikä sopii hyvin tämän tason seikkailumielille. Muutamassa tunnissa ehti  nähdä Nyhavnin väritalorivin ja maistaa tanskalaista voileipää. Pientä merenneitoa ei kerennyt katsomaan, mutta Close Enough -versio istuskeli puistossa. Tivoli ja uudet bosat jäivät myös ehkä ensi kertaan.

Roskausvaatteet

Teksti sisältää avautumista, joten lukekaa.

Näinä yltäkylläisyyden aikoina kun pallomme peitty romuun ja rätteihin luulisi, ettei omistamisesta tarvitsisi järjestää niin hirveää haloota. Ymmärtäisin, jos isotäti, joka sai joululahjaksi "Jussin vanhat luistimet, mutta uudet nauhat!" olisi huudellut materialismionnellisuuttaan pitkin internettiä, mutta nykylikat, joilla on kolmet uudet luistimet kuussa ja sadat nauhat päälle?

Lukulistani tyhjeni juuri muutamasta älytöntä ostoshysteriaa lietsovasta blogista, joissa shopailureissu viikossa on sääntö eikä poikkeus. "Oho, hups, tällanen tarttu mukaan! hihi!" Hakeutukaa hoitoon sairautenne kanssa. Minulle on myös ihan sama raahaako joku jo ennestään tursuavaan vaatekaappiinsa mekkoja mekkojen perään Ginasta tai kirpputorilta. Second Hand ei ole lieventävä asianhaara, jos tulos on sama: inhomaterialismia ja liikaa turhaa vaateroskaa.

Jotain sielussani sammuu joka kerta kun luen pakkohankinnoista ja uusista rakkauksista kun puhutaan vaatteista. Miksi? Miksi? Miksi? Joku voisi sanoa, etten vain ymmärrä muotia, enkä totta vie ymmärräkään. Muoti on minulle niitä nälkiintyneitä akkoja kompastelemassa lavalla iso tuuletin päässään ja karhunraato kainalossa ja siitä sitten katsotaan, mikä on juuri nyt IN. Tai oikeastaan, mikä on juuri nyt jo menossa pois muodista uuden paskan tieltä. En siedä sitä, että typerien muotipellejen tuulesta temmatut teoriat vaikuttavat omaan ajatteluunikin niin, etten muka enää voi vetää jalkaani SoWhatin-skeittikenkiä ja nappiverkkareita.

Jos aatteitaan ja persoonallisuuttaan ei voi julistaa, ellei joka viikonpäivälle ole vetää niskaan uutta takkia, voi ne aatteet puolestani haudata.

Toivoo nainen, jonka vaatekaapissa on kaksi tyhjää hyllyä ja jolle riittää kuusi henkaria. Ihan yllin kyllin kamaa siinäkin.

Löysin sielunveljen

                                             Trivial Pursuit -korttikaan ei tiedä mistään mitään.

Puss, Ystad

Olen taas löytänyt uusia niemiä ja notkelmia, joista voisin hankkia rinnakkaisasunnot sitten kun ratkaistuani patalaiskuuden ja rahanhimon paradoksin olen rikas. Olen muuten valmis jättämään päivätyöt väliin koko loppuelämäksi ja keskittyä bloggaamiseen, jos jollain taholla on esittää kilpaulukykyinen tarjous. Ruotsin maabrändityöryhmältä voisi jotain heruakin, sen verran helvetisti maalänttiänsä olen tässä blogissa, ja elämässä yleensä, hehkuttanut.

Eikä lopu svedupelleily vielä nytkään, siis asiaan eli Ystadiin. Mitä hittoa, onko tällaistakin! Luulin junasta hypättyäni pudonneeni jonkin Astrid Lindgrenin romaanin sivuille. Oli mukulakivikujia, värikkäitä pikku taloja vieri vierssä, vanhanaikainen Volvo ajelulla ja hymyilevä jäätelökauppias. Niin söpöä. Kaupungin kirkko on rakennettu 1200-luvulla ja 1400-luvulta oleva talo on yhä tukevasti pystyssä. Vähän eri meininkiä kuin surullisen yleisissä puretaan kaikki vanha ja betonia tilalle -kaupungeissa.

Skåne sneak peak

Eeppinen sluibailu Sveamamman helmoissa jatkuu. Koska seurueemme koostumus on 50% köyhiä 

ja 50% pihejä, pyrimme liikkumaan paikasta toiseen ilmaisella kesäbussilla. Tänään ajelimme reilun 

tunnin ympyrää välttääksemme kastumisen kaatosateessa. Samalla ikuistin näihin ilmiömäisiin 

valokuvataiteen mestariotoksiin vähän pakko vierailla kun sää sallii -maisemia. Kuvissa muun muassa 

ranta, jolta näkee Tanskaan ja viikinkihauta.

Livet leker, niin minäkin

Kulttuurishokkia kulttuurishokin perään. On hyvin vaikea tottua ja luottaa siihen, että autot päästävät jalankulkijan tien yli. Siis ihan joka kerta, vaikka kuinka tollona seisoisin puskanperällä valmiina antamaan isommille tilaa. Eikä tarvitse nöyristellen kiitellä ja huiskuttaa kädellä (mitä en muuten tee Suomessakaan, senkin mulkkukuskit) koska se on laki. Ja on tietääkseni Suomessakin, tosin hyvin vähän noudatettu.

Uimahallissa puolestaan puolet aikuisten altaasta on varattu LEK-kyltillä. Kuntouimarit saivat pulikoida silleinä suolassa kun kaksi aikuista lasta täytti altaanpuolikkaan uimamakkaroilla ja -renkailla, pomppi veteen altaan laidalta ja sukelteli hippaa. Silkkaa mahtavuutta.

Kaiken lisäksi ICA Maxista sai neljä pussia Ahlgrens Bilar -jultilbehörejä kymmentä kruunua vastaan. Siis niitä heleänvärisiä autokarkkeja, mutta special editionina eli wunderbauminmuotoisina. Nämä karkithan maistuvat ihan saippualta ja hammastahnalta, mutta karkeilla saa leikkiä, joten heittäydyin taiteelliseksi. Nauttikaa.

Sverige, Sverige älskade vän

 Hirveää houhotusta prinsessahäistä. Kuka suunnitteli puvun? Kuka rakensi kukkalaitteet? Mitä tähän sanoo kungen? Ketä kiinnostaa?

No ei minua, mutta pitihän häät nyt nähdä. Siltikin, vaikka kaikki siniverisistä ihanan Mark Leevengoodin kukkaliiviin on aika naurettavaa. Tukholman saariston tuulet ovat kaukana, mutta prinsessakakku maistui Skånessakin. Tai olisi maistunuti, jos se ei maksaisi yli sataa kruunua per säälittävä pakastekappale. Aurinko paistaa, elämä hymyilee ja juhannussalkoja jo pystytetään.

P.S. Se, jonka mielestä Ruotsi ei ole eksoottinen matkakohde, puhuu sontaa. Järjestetäänkö Suomessa muka Astrid Lindgren -pannukakkujumalanpalveluksia?

Onko juntinpaa?

Pikkuserkku poseerasi auringonlaskussa. Nenä paloi, ja grillissä kärisi Lidlin halpa sianliha. Mikkelin tori oli pullollaan hjuumoripaitaa. Näiden lisäksi Vain elämää -kuvaukset, Splash, Sisustussuunnittelua Honkkarin Wanhoilla esineillä ja radio Nova.

Tästä on hyvä jatkaa Kööpenhaminaan. Tai siis Kävlingeen.