Olen vihannut kaikenlaista hikoilua ja höntäilyä niin kauan kuin muistan. En halunnut pienenä balettitunnille, ratsastamaan, jalkapallotreeneihin tai yleisurheilukentälle. Uimakoulussakin kävin lähinnä itkemässä kunnes äiti antoi luvan lopettaa. Pikkuveljeni ui ja pelasi tennistä, mutta minä kävin kuvataidekoulua, koska yhdistin liikuntaharrastukset inhottavaan komenteluun ja kilpailemiseen. Piirtäminen sen sijaan oli kivaa, siitä sai vain ystävällisiä ohjeita eikä ollut pakko kehittyä suomenmestariksi. Kunhan tuhersi. Mikä parasta, ei tullut hiki.
Sama meno jatkui isompanakin. Koululiikunta oli pahempaa kuin matematiikka. Kävin yliopiston salilla ja jumpissa noin vuoden, mutta vaikka siedin jo vähän paremmin pirtsakoita "jaksaa, jaksaa" -huutoja, häiriinnyin muista ihmisistä. En kehdannut ähkiä naama märkänä siinä kaikkien edessä, joten tyydyin lähinnä heiluttelemaan raajojani, en vetämään täysii. Sitten lopetin senkin.
Tässäkin asiassa on se "haluisin, mutku.." -aspekti, joka vaivaa minua vähän kaikessa. En halua mennä liikunnan takia vararikkoon, en halua juosta, en halua, että kukaan komentelee, en halua, että kukaan ylipäätään näkee, enkä halua, että minulla on käytössäni tekosyitä olla tekemättä mitään. Onneksi minulla on mahassa hieman, mistä nipistää, sillä maaginen hyvä olo ei toimi minulla motivaattorina. Tunustan, että rehkimisen jälkeen olo on hyvä, mutta jotenkin sitä tykkää enemmän niistä jutuista, jotka antavat hyvän olon heti kättelyssä eikä vasta tunnin tuskan jälkeen.
Tällä hetkellä ainoa lajini 200 metrin kauppamatkan lisäksi on blogilates-pilates, jota saan tehdä yksin Youtubesta omassa kämpässäni ilman varusteita ja milloin huvittaa. Kuten todettu, tottelen mielelläni, mutta olen äärimmäisen herkkä komentelulle. Jos joku huutaa minulle painoja nostellessani, että nyt et perkele luovuta, luovutan saman tien ja heitän kahvakuulan huutajan otsaan. Youtube-pilatesohjaajani ei komentele, hän kannustaa. Jos hän komentelee, voin laittaa äänet pois, teeskennellä etten kuullut ja luovuttaa ilman, että kukaan huomaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti