tiistai 16. helmikuuta 2016

Happy, lycklig, خوشحال, onnellinen


Tammikuun 13. päivä 2014 naapurini pyysi minua syntymäpäiväjuhliinsa, en mennyt koska minulla oli kiire paeta Boråsia. 13. tammikuuta 2016 sama naapuri pyysi minua syntymäpäiväiväjuhliinsa. Menin ja puoli kolmelta seisoin eteisessäni suutelemassa päivänsankaria. Hän kuiskasi minulle punaviinipäissään, että olen löytänyt lapsilleni isän. Ei nyt mennä asioiden edelle, mutta jo sattuisi, niin häävalssiksi se Rihannan biisi, jossa lauletaan we found love in a hopeless place.

Helvetin keittiö on muuttunut osaltaan entistäkin pirullisemmaksi. Joku varasti lounaani lounasrasioineen kahdesti kolmen päivän sisällä. Myös lasini ja keittiöpyyhkeeni ovat lähteneet kävelemään. Tiskiharjasta tarttui purkka teflonkattilaani ja toivon todella, että se pöydällä eräänä aamuna maannut torakka oli ainoa laatuaan. Toisaalta vähintään kerran viikossa joku jättää jääkaappiini adas poloa, ghormeh zabzia tai taatelikakkua.

Joku tekee minut niin kylläiseksi ruaan lisäksi ja onnesta, etten edes jaksa soimata itseäni siitä, että kävelin päättäväisen kauhuissani hänen ohitseen satoja kertoja kahden vuoden ajan. En jaksa, koska mitä se auttaisi? Ehkä silloin ei ollut tämän aika. Ja nyt kun on, en aio tuhlata sitä murehtimalla sen puoleen mennyttä kuin tulevaakaan.

Aika Boråsissa viime syksyyn asti on ollut tuskailua kamppailua. Nyt tuntuu, että ihan turhaan, mutta en jaksa katua sitäkään. Enkä ole boråsangstini kanssa yksin. Puhuimme naapurin kanssa haluttomuudesta ostaa säilytyslaatikoita tai isoa kattilaa, jotteivät ne sitoisi meitä tänne. Tuntui hyvältä ajatella, että kaikki tärkeä mahtuu matkalaukkuun jonka voi rullata Landvetteriin. Olemme molemmat olleet kaksi ja puoli vuotta Boråsissa, mutta silti aina pää puoliksi Esfahanissa ja Helsingissä. Nyt toisen koti-ikäväisen sylissä kuoleman laaksokin tuntuu kodilta.

Vaikka en koskaan tietoisesti valinnut yksinäisyyttä, tuli siitä lopulta suojakilpi. Mehustelin ajatuksella, että kun lähden en kaipaa mitään tai ketään, enkä palaa edes ajatuksissani. Viime kuukausien myötä tiedän, että lähtö löisi sydämen tuhannen päreiksi. Ja kuinka olenkaan siitä onnellinen.

2 kommenttia: