Syksyllä on ihanaa käpertyä sohvannurkkaan lukemaan blogeja

"Syksyllä on lupa käpertyä sohvannurkkaan neulomaan"

"Pimenevinä syysiltoina on rattoisaa käpertyä sohvannurkkaan läppäri sylissä"

"On ihana käpertyä sohvannurkkaan teemukin ja omenapiirakan kanssa ja sytyttää ensimmäiset kynttilät hämäriin iltoihin"

"Kun päivät lyhenee ja illat pimenee sitä haluaa vain käpertyä sohvannurkkaan kuppi lämmintä juomaa kädessä, vilttiin kietoutuneena."

"Mulle riittää että saan käpertyä sohvannurkkaan oman rakkaan kainaloon syysiltana kattoon leffaa."

"Ihanaa kun voi taas poltella kynttilöitä ja käpertyä sohvannurkkaan viltin kanssa!"

"Se on aikaa kun voi vetää villasukat jalkaan ja käpertyä sohvannurkkaan, uppoutua hyvän kirjan pariin ja kadottaa ajantajunsa."

"Kohta voi laittaa iltaisin kynttilöihin tulen ja käpertyä sohvan nurkkaan tunnelmoimaan."

"Aion käpertyä iltaisin neulomaan ja lukemaan kirjoja sohvannurkkaan kynttilänvalossa ja iltojen viiletessä hörppiä samalla kuumaa kaakaota."

"Kun ulkona vihmoo tuuli ja sade, on mukavaa käpertyä sohvannurkkaan tunnelmoimaan"

Patsaskatsaus

Tässä tätä nyt olisi. Suppea katsaus boråsilaiseen veistostaiteeseen pahimmillaan. Kaupungissa ei voi liikkua pariasataa metriäkään kompastumatta johonkin uskomatonta luovuutta edustavaan patsaankuvatukseen.

Ensimmäisessä kuvassa jumalattoman kokoinen päämötikkä, joka zeneilee Viskan-joessa. Näyttää muuten vähän Cheekin ja Jari Sillanpään aviottomalta lapselta.

Toisena söpö pupujussi, jolla lienee pissat housussa tai muuten vain jännittää.

Kolmantena ehdoton suosikkini inhokeistani. Zombie-koira. Sanat eivät riitä ilmaisemaan ihmetystäni siitä, miksi tämä kaksijalkainen, rättipäinen ja leijonanhäntäinen itkevä koira on pitänyt luoda ja tuoda pääkirjaston eteen kärsimään. Tuo pitäisi mitä pikimmin päästää tuskistaan.

Neljäntenä korvasieni, peräsuoli, mäkkärin liukumäki, mikälie.

Viidentenä tämä pikku tököttäjä, josta melkein tykkään. Haalari ja asento ovat aivan ihanat, mutta miksi sillä ei ole naamaa! Ei huvita tämänkään ohi paljon pimeällä kulkea.

Kuudentena jonkun ökyn kaupungille lahjoittama talonkorkuinen Pinokkio, joka sekin on vain erittäin random.

Ulkosuomessa

Länsi-Götanmaalla ei pääse Suome karkuun, vaikka haluaisi. En tietenkään halua. Kirjastossa on kahdeksan hyllyä suomalaista kirjallisuutta, vanhoja pölyisiä sotaromaaneja, uutuuksia, joita saa Helsingissä jonottaa kuukausia ja lukiorakkauteni äikän Käsikirja!

Eläintarhassa lammas sanoi mää, vieressä seissyt tyttö moi. Meidät tunnistaa Marimekon laukuista jo ennen aksenttia. Finnejä on täällä enemmän kuin keskivertoteinin T-alueella, joka nimilistassa häämöttää joku virolainen, aino tai siitari. 

Keskellä katuvilinää ehtii juuri ja juuri alkaa fiilistellä Ruotsia kun takaa kuuluu ...SIT ME LIISAN KANSSA KÄYTIIN...

Oi maamme.

Borås, Borås

För om jag lyckas här Finns inga mer besvär Då har jag allt Borås, Borås

En ole kirjoittanut uudesta kotikaupungistani, koska en vielä oikein tiedä, mitä mieltä olen. Ei Borås mikään ristitiitaisuuksien ja jyrkkien kontrastien kaupunki ole, päinvastoin, läpikotaisin söpö ja sympaattinen ruotsalainen pikkukaupunki. Puistoja, kukkia, leikkikenttiä, kahviloita,putiikkeja ja toinen toistaan creepympiä patsaita, jotka aion ehdottomasti vielä esitellä.

Borås yllättää. Luulin muuttaneeni johonkin paikalliseen Mikkeliin, mutta täällähän on vaikka mitä. Eläintarha, teatteri, kaksi bingohalliakin. Nauroin, kun Borås Borås -biisissä, laulettiin kaupungista, joka ei koskaan nuku, mutta niin vain kadulla rämisee avoautoletka ja sommartider hej hej, vaikka kello on yli yksitoista.

Ristiriidat ovat päässäni, enkä halua niistä avautua ennen kuin olen edes ehtinyt purkaa matkalaukkujani. Olisihan kasa uusia parhaita ystäviä ja ammattimurehtijasta kuoriutunut itse itsevarmuus liikaa vaadittu jopa Ruotsilta.

Kiitos, Timo Soini

hs.fi

Tämä on suurin kunnia sitten perhosroolini päiväkodin kevätjuhlanäytelmässä: Timo Soinin jorinoita kuunnellessani keksin läpän, joka olisi saattanut sopia Fingerporiin. Näytti sopivan! Kiitos, Timo, kiitos Pertti. Olen otettu. Ja niin hauska.

Kotona ollaan

Helsinki kesällä. Lämmöstä hullaantuneet viihtyvät kesän puistoissa ja meren äärellä. Aurinko juhlii kanssamme kellon ympäri.

Helsinki on aina ollut itsestäänselvyys. Keskusta kauimmillaan korkeintaan 45 minuutin bussimatkan takana, nykyisin viidentoista. Tiedän missä on Hietsu, stadikka, Siltanen, Seurasaari, Hakaniemen halli ja Salmiakkikioski (hyi). Osaisin suunnistaa näihin ja ihaniin brunssipaikkoihin, jos huvittaisi.

Eipä ole paljon huvittanut. Käyn edelleen lähinnä K-marketissa ja slangisanoista omin on hima. Mutta pian en ulkomaisessa sisämaakaupungissa - jos sinne nyt oikeasti vielä päästään - voikaan kauhoa keuhkojani täyteen meri-ilmaa, kuunnella raitiovaunujen kolinaa tai jäädä bussin alle Elielinaukiolla. Nyt kun Helsinkielon päivät käyvät vähiin, olisi ehkä viimein otettava ilo irti pääkaupunkiasumisesta.

En elä kuluttamisesta, joten kävin Stokkalla vain katsomassa isoja "kultakaloja". Ajelin vähän ratikalla, kävin Lintsin näköalatornissa ja törmäsin sattumalta serkkuuni. En tuntenut varsinaisesti mitään, mutta tuskin koskaan tulen olemaan täysin Helsingin ulottumattomissa. Täällä olen kuin kotonani.

Söpöin kisu

Nekku eli Silli on sekundakissa. Sen häntä on kyhmyinen mutka, silmät valuvat ruskeaa limaa ja nenä on aina kuiva ja tuhruinen. Luonteeltaan Silli on puhelias primadonna. Näennäisen sikiunenkin takaa kuuluu kurr, jos joku ohittaa hyrisevän pörrökäärön. Ruokaa on kannetava pöytään oitis, mielellään heti kun neiti saapuu kulholleen. Mitkä tahansa prinssinakit eivät kelpaa, täytyy olla suikalepaistia ja keittokinkkua. Mielellään heti.

Nekku antaa aina yhden varoituksen, matalan määäyr:n, mutta jos ruoka yhä viipyy, valjaat eivät sujahda päälle eikä ovi aukea, löytää ihminen pohkeestaan hampaanjäljet. Jos hiekkalaatikko on likainen, tekee hieno kissa tarpeensa kukkaruukkuun. Nekun hellyydenosoitukset ovat harvalukuisia, mutta sitäkin arvokkaampia.