Uudet kujeet

Ei mitään "on vuoden viimeinen päivä ja..." -lässynlässynläätä tähän. En suostu hartaudella muistelemaan männävuotta, enkä liioin liikaa suunnitelemaan tulevaa. En aio luvata aloittaa laihdutuskuureja, tipattomia tammikuita tai  kuuluisia uusia kujeita, sillä tammikuun ensimmäisenä tulen joka tapauksessa mättämään itseeni rasvasafkaa krapulastani täristen, kuten tavallista.

Itsepetos on suloinen rikos. Kuntoilussa ja terveissä elämäntavoissa ei tietenkään ole mitään pahaa, ei tosin paljon mitään hyötyäkään, jos ne lopettaa taas jo ennen tammikuun puoltaväliä. En tahdo elää niin, että joka ikisen vuoden alussa olisi taas aloitettava uusi ehompi elämä. Mielummin kehitän eteenpäin tätä vanhaa ja ihan hyväksi havaittua. Uskon, että uusia kujeita syntyy ihan itsekseen, vuoden jokaisena päivänä.

Hyvää uutta vuotta 2012!

Miten voi olla koti-ikävä kaupunkiin, jossa ei ole asunut yötäkään?

En ole koskenut akvarelleihin kolmeen vuoteen. Kuka väitti, että taidot ruostuisivat ja sivellinkäsi jäykistyisi?

Taas on joulu

Joulu on ihana, vaikka se onkin aina.

Faija on innoisaan lihapateestaan ja ostaa äidille taas hieromakoneen, jota käyttää ainoastaan itse. Koira kuolaa kinkun tuoksua ja vikisee kunnes faija heittää sille siivun ja kohta on ripulit kuusenmatolla. Papalla on sama villapusero seitsemättätoista vuotta peräkkäin. Mummo osti taas "ihan vaan muutaman paketin". Kissa vihaa joulua ja rusettiaan sohvan alla. Täti tuo joulupöytään italialaisia kokkareita ja veli sotkee rosollin lautaselleen ja kiitää internettiin. Minä saan mantelin, vihaan Varpusta jouluaamuna, tekstaan eksälle ja syön kaikki Vihreät kuulat.

Hyvää joulua!

Rakkauselämä

Matkakuume.
Paratiisisaarelle, viidakkoon, seikkailuun, jonnekin.
Edes pitkäksi viikonlopuksi.

Joku saa äkkilähdön,
menolipun.
Ei ole paluuta.

Joku toinen jää jumiin lähtoselvitykseen,
tai lento peruttu,
tai tulee tielle tuhkapilvi
ja moottorivika.

Menen taksilla takaisin kotiin.

En pahalla

Kutsun runsaasti ehostettuja, talvipakkasellakin kevyesti pukeutuneita, tupakoivia ja äänekkäitä nuoria tyttöjä pikkulissuiksi, heidän seurassaan pyöriviä poikia ennen fruittareiksi, nykyään miniräbäreiksi tai pipopäiksi. 30-vuotias tai vanhempi nainen on kääkkä ja mies ukko. Lapset ovat Nasse-setää lainaten nilviäisiä tai ihan vain räkänokkia.

Ruotsalaiset ovat sveduja, aasialaiset joko kebuja tai kinkkejä, amerikkalaiset jenkkejä ja espoolaiset kermaperseitä. Urpoja ovat kaikki paitsi pellet.

Puheissani on jatkuvasti ikävä sävy. Idiootteja, friikkejä ja ihmesekopäitä vilisee lähestulkoon jokaisessa lauseessani puhuessani muista ihmisistä Eläimetkään eivät jää rauhaan: kissani on läski silli.

Olenko ilkeä? En sano näitä sanoja kenellekään päin naamaa (kissaa lukuunottamatta) enkä tarkoita pahalla. Lissujen ja pipopäiden kanssa voi olla kesällä Hietsussa mukavaa, nilviäiset ovat joskus ihan söpöjä, mummoni on lempikääkkäni, kebukin voi olla kuuma, ja sveduja rakastan.

Tykkään teistä, urpot!

Oli hauskaa kuin pienenä pomppulinnassa

Tanssin lasinsirpaleissa ja tahmassa villasukkasillani, koska kenkäni hiersivät. Join halvinta valkkaria ja pussailin vähän jokaista.

Kunhan se outo vain ihastuisi johonkuhun muuhun kuin muhun.

Rakkauskirje

Kävin tänään Myrtsissä ja Martsarissa. Tuli niin siirappinen olo, että päätin julkaista pari vuotta sitten kirjoittamani rakkauskirjeen.

"Rakas,

tiedäthän, että pohjimmiltani rakastan sinua. En ehkä näytä sitä sinulle joka päivä. En sanoin enkä teoin, mutta tiedän, että tiedät. Rakastan sinua, totta kai. Kuulun luoksesi, ainakin toistaiseksi ja sittenkin kun en enää ole luonasi päivittäin, tulen aina muistamaan sinut. Sinulla on aina oleva paikka sydämessäni. Olethan kuitenkin sydämeni paikka. Olen sinulle paljon velkaa kaikesta siitä, mitä olet minulle antanut, Vantaa.

Sinua ei arvosteta yleisesti. Olet huonossa maineessa. Et ole niin hieno kuin muut. Olet köyhempi eikä sinulla ole paljon tarjottavaa. Minulle olet kuitenkin tarjonnut paikan, jota olen voinut kutsua kodikseni. Se on paljon.

Tiedän paremmasta. Kun kävelen Helsingin keskustassa ja katselen kaikki niitä vanhoja ja värikkäitä kauniita taloja, viihtyisiä puistoja ja kuulen raitiovaunun kolinan, en kaipaa betonilähiöihisi, jossa kukkivat vain Alkon muovikassit ja ilma täyttyy halpojen punaviinipullojen kilinästä. Mutta silti arvostan rehellisyyttäsi. Et yritä olla mitään muuta kuin olet. Kasvosi ovat 70-luvun betonilaatikoiden identtisissä parvekkeissa, joissa tuoksuu pöhöttyneen suomiverkkarimiehen tupakka. Kasvosi ovat kehä III:n loputtomassa ruuhkajonossa ja Martin rallin muovituopissa. Kasvosi ovat Pakkalan maahanmuuttajaäitien väsyneissä silmissä ja Salon Maritsan pölyisessä lattiassa, joka peittyy leikattuihin permanenttikiharoihin.

Tietenkään sinuun ei voi liittää pelkkää räkäläromantiikkaa. Olethan sinä paljon muutakin. Olet tylsien keskiluokkaisten Ylästö, Seutula ja värikylläinen Kartanonkoski. Olet Pitkäkosken luonto ja Tikkurilan vanha juna-asema, Heureka ja Jumbo. Silti sinusta muistetaan usein vain kaikki se kurja. Kaikki kaunis taas omitaan itselle. Mikä on se kaupunki, jonne suuri osa Suomeen saapuvista turisteista ensimmäisenä laskeutuu? Helsinki-Vantaa Airport. Niinpä niin. Onneksi me tiedämme totuuden. Eikä meidän tarvitse sitä julistaa. Pitäkööt totuutensa, ”paremmat”.

Flamingo ja Vantaan Onnela vetävät nykyään väkeä läheltä ja kaukaa. Mutta kuka lohduttaisi Myyrmannia? Miksei Femman ovella taaskaan näy jonoa? Rikkaat ja kauniit menestyvät, niinhän se on aina ollut ja on aina oleva. Mutta kyllä köyhällä ja koreilemattomallakin riittää ystäviä. Ainakin ne, joiden lapsuus tuoksuu Martinlaakson juna-asemalle, Jokiuoman puiston ankkalammelle ja kirjaston kaakaotahraisille Aku Ankoille. ”Tämä on M-juna Vantaankoskelle”, kuulostaa aina yhtä, jos ei kauniilta, niin ainakin kotoisalta. Ja niin totta kuin Myyrmäen paalutorilla on tappelu ja juopunut laulaja ja 55 on myöhässä, niin totta rakastan sinua oma paska kaupunkini.

<3"

Martsarin edesmennyt asema

Martin edesmenneen rallin drinkkierikoisuus (lasituopissa!)

Rikkirevitty lapsuusmaisema

Ps. Tajusin juuri, etten ole koskaan käynyt Korsossa saati Seutulassa. Asia korjataan.

Notes to self

Ruotsin kieliopin tenttiin harjoittelu ei hoidu lukemalla isotissisen törröhuulen blogikirjoitteluja nenäleikkauksestaan ja karvasämpyläsaappaista.

Suomi kieliyhteisönä -tenttiin harjoittelu ei hoidu katsomalla YouTubesta nollakaksnollakaksnollakakkosen Matkalla Suomessa -mainoksia, vaikka Hissulla onkin liudennukset ja svaavokaalit hyvin hallussa.

Englannin tentissäkään tuskin kysytään mitä tarkoittaa sana shart.

Michelin-kokin tyylinäyte

Ei enää hyviä syitä olla sinkku

Olen kyllästynyt sinkkuelämään. Tahdon seurustelusuhteen, ja olla tyttöystävä, kulta, hanipöö, sötnos tai cutie little kitty. Tahdon päivittää Facebookkiin tietoihini "parisuhteessa", ja herättää kateutta ja pahennusta kanssaihmisissä pussailemalla julkisilla paikoilla. Eikä syy siihen, etten vastaa kavereideni soittoihin olisi enää se, että puhelimeni on taas äänettömällä sängyn pohjalla vaan se, että olen kultani kanssa kuhertelemassa.

Vetäisin överiksi. Kirjoittelisin rakkauskirjeitä, tallentaisin hänen numeronsa puhelimeen nimellä Kultu<3 ja todellakin nysväisin kainalossa kaikki illat lähtemättä baareihin. Pikakihlatkin on vaihtoehto, vaikkei sentään tatuointina.

Uskon vakaasti, että minun suhteeni olisi täydellistä siirappihuntuhattaraa auringonnoususta auringonlaskuun. Riitelisimmekin vain romanttisesti ja sopisimme suudelmilla. Parisuhdekriisit, minun pyllyni! Olisimme kaiken sellaisen yläpuolella.

Antakaa kun näytän! Tai todistettakoot edes, että erehdyin.

Hyvää joulua mummolle

Panin tilaukseen Susan Kurosen Pääministerin morsiammen. Sydämeen koskee, en maksaisi 22,50 euroa herkästi edes lempikirjastani tai maailmankirjallisuuden ylistetyimmästä klassikosta. Toivon mukaan kirvely kuitenkin helpottaa kun jouluaattona näen mummoni pyörtyvän onnesta lanttulaatikkoon. "Jos sen Kurosen kirjan jostakin löydät, nii osta. Maksakoot vaikka messinkiä!" Kyllä mummo, olethan sinäkin ostanut minulle kukkia kakkaavan Barbien hevosen ja hileillä koristellut minnihiirihousut.

Keskustelupalstalla naurettiin sydämensä särkeneen 13-vuotiaan kirjoituksille. Puolivuotinen seurustelusuhde oli päättynyt ja tyttö oli tahtonut avautua asiasta netissä. Säälittävää ja sairaan noloa, siis se nauraminen.

Itse kutakin varmasti itketti kun tuli ensikerran jätetyksi, vaikka olisi ollut ala-asteella, ja suhde jugurtin käyttöikää lyhyempi. Ja itketti varmasti monet kerrat sen ensimmäisen kerran jälkeenkin. Miksei teini muka tietäisi mitään rakkaudesta? Vaatiiko rakkaus avioliiton ja asuntolainan ollakseen sitä oikeaa? Miten kukaan ulkopuolinen voi tulla vähättelemään toisen tunteita, tai katsoa niitä pitkin nenänvartta? Sydänsuru on aito, jos se tuntuu sydänsurulta, eikä osapuolten iällä tai suhteen kestolla ole merkitystä. Ei teini-ikäisellä yksinkertaisesti voi olla samaa kokemusta parisuhteista kuin vuosia vanhemmilla. Nuori sydän voi silti yhtälailla särkyä, ja särkyykin helpommin kuin moneen kertaan karaistu.

Keneltä se on pois, jos joku sanoo rakastaneensa vappuheilaansa tai olevansa murtunut, kun kahden viikon suhde päättyy? Vanhat kyynikot tyrskähtelevät ja muistuttavat, että voi voi kyllä se sinun sydämesi vielä ihan oikeastikin tulee särkymään. Ehkä heille tekisi hyvää kaivaa esille nuoruusvuosien päiväkirjat, se mikä on nyt nolo teinisuhde oli silloin totisinta totta.

Jope Ruonansuuta lainaten: aattelepa ite omalle kohalle.