En pahalla

Kutsun runsaasti ehostettuja, talvipakkasellakin kevyesti pukeutuneita, tupakoivia ja äänekkäitä nuoria tyttöjä pikkulissuiksi, heidän seurassaan pyöriviä poikia ennen fruittareiksi, nykyään miniräbäreiksi tai pipopäiksi. 30-vuotias tai vanhempi nainen on kääkkä ja mies ukko. Lapset ovat Nasse-setää lainaten nilviäisiä tai ihan vain räkänokkia.

Ruotsalaiset ovat sveduja, aasialaiset joko kebuja tai kinkkejä, amerikkalaiset jenkkejä ja espoolaiset kermaperseitä. Urpoja ovat kaikki paitsi pellet.

Puheissani on jatkuvasti ikävä sävy. Idiootteja, friikkejä ja ihmesekopäitä vilisee lähestulkoon jokaisessa lauseessani puhuessani muista ihmisistä Eläimetkään eivät jää rauhaan: kissani on läski silli.

Olenko ilkeä? En sano näitä sanoja kenellekään päin naamaa (kissaa lukuunottamatta) enkä tarkoita pahalla. Lissujen ja pipopäiden kanssa voi olla kesällä Hietsussa mukavaa, nilviäiset ovat joskus ihan söpöjä, mummoni on lempikääkkäni, kebukin voi olla kuuma, ja sveduja rakastan.

Tykkään teistä, urpot!