Rakkauskirje

Kävin tänään Myrtsissä ja Martsarissa. Tuli niin siirappinen olo, että päätin julkaista pari vuotta sitten kirjoittamani rakkauskirjeen.

"Rakas,

tiedäthän, että pohjimmiltani rakastan sinua. En ehkä näytä sitä sinulle joka päivä. En sanoin enkä teoin, mutta tiedän, että tiedät. Rakastan sinua, totta kai. Kuulun luoksesi, ainakin toistaiseksi ja sittenkin kun en enää ole luonasi päivittäin, tulen aina muistamaan sinut. Sinulla on aina oleva paikka sydämessäni. Olethan kuitenkin sydämeni paikka. Olen sinulle paljon velkaa kaikesta siitä, mitä olet minulle antanut, Vantaa.

Sinua ei arvosteta yleisesti. Olet huonossa maineessa. Et ole niin hieno kuin muut. Olet köyhempi eikä sinulla ole paljon tarjottavaa. Minulle olet kuitenkin tarjonnut paikan, jota olen voinut kutsua kodikseni. Se on paljon.

Tiedän paremmasta. Kun kävelen Helsingin keskustassa ja katselen kaikki niitä vanhoja ja värikkäitä kauniita taloja, viihtyisiä puistoja ja kuulen raitiovaunun kolinan, en kaipaa betonilähiöihisi, jossa kukkivat vain Alkon muovikassit ja ilma täyttyy halpojen punaviinipullojen kilinästä. Mutta silti arvostan rehellisyyttäsi. Et yritä olla mitään muuta kuin olet. Kasvosi ovat 70-luvun betonilaatikoiden identtisissä parvekkeissa, joissa tuoksuu pöhöttyneen suomiverkkarimiehen tupakka. Kasvosi ovat kehä III:n loputtomassa ruuhkajonossa ja Martin rallin muovituopissa. Kasvosi ovat Pakkalan maahanmuuttajaäitien väsyneissä silmissä ja Salon Maritsan pölyisessä lattiassa, joka peittyy leikattuihin permanenttikiharoihin.

Tietenkään sinuun ei voi liittää pelkkää räkäläromantiikkaa. Olethan sinä paljon muutakin. Olet tylsien keskiluokkaisten Ylästö, Seutula ja värikylläinen Kartanonkoski. Olet Pitkäkosken luonto ja Tikkurilan vanha juna-asema, Heureka ja Jumbo. Silti sinusta muistetaan usein vain kaikki se kurja. Kaikki kaunis taas omitaan itselle. Mikä on se kaupunki, jonne suuri osa Suomeen saapuvista turisteista ensimmäisenä laskeutuu? Helsinki-Vantaa Airport. Niinpä niin. Onneksi me tiedämme totuuden. Eikä meidän tarvitse sitä julistaa. Pitäkööt totuutensa, ”paremmat”.

Flamingo ja Vantaan Onnela vetävät nykyään väkeä läheltä ja kaukaa. Mutta kuka lohduttaisi Myyrmannia? Miksei Femman ovella taaskaan näy jonoa? Rikkaat ja kauniit menestyvät, niinhän se on aina ollut ja on aina oleva. Mutta kyllä köyhällä ja koreilemattomallakin riittää ystäviä. Ainakin ne, joiden lapsuus tuoksuu Martinlaakson juna-asemalle, Jokiuoman puiston ankkalammelle ja kirjaston kaakaotahraisille Aku Ankoille. ”Tämä on M-juna Vantaankoskelle”, kuulostaa aina yhtä, jos ei kauniilta, niin ainakin kotoisalta. Ja niin totta kuin Myyrmäen paalutorilla on tappelu ja juopunut laulaja ja 55 on myöhässä, niin totta rakastan sinua oma paska kaupunkini.

<3"

Martsarin edesmennyt asema

Martin edesmenneen rallin drinkkierikoisuus (lasituopissa!)

Rikkirevitty lapsuusmaisema

Ps. Tajusin juuri, etten ole koskaan käynyt Korsossa saati Seutulassa. Asia korjataan.