Keskustelupalstalla naurettiin sydämensä särkeneen 13-vuotiaan kirjoituksille. Puolivuotinen seurustelusuhde oli päättynyt ja tyttö oli tahtonut avautua asiasta netissä. Säälittävää ja sairaan noloa, siis se nauraminen.
Itse kutakin varmasti itketti kun tuli ensikerran jätetyksi, vaikka olisi ollut ala-asteella, ja suhde jugurtin käyttöikää lyhyempi. Ja itketti varmasti monet kerrat sen ensimmäisen kerran jälkeenkin. Miksei teini muka tietäisi mitään rakkaudesta? Vaatiiko rakkaus avioliiton ja asuntolainan ollakseen sitä oikeaa? Miten kukaan ulkopuolinen voi tulla vähättelemään toisen tunteita, tai katsoa niitä pitkin nenänvartta? Sydänsuru on aito, jos se tuntuu sydänsurulta, eikä osapuolten iällä tai suhteen kestolla ole merkitystä. Ei teini-ikäisellä yksinkertaisesti voi olla samaa kokemusta parisuhteista kuin vuosia vanhemmilla. Nuori sydän voi silti yhtälailla särkyä, ja särkyykin helpommin kuin moneen kertaan karaistu.
Keneltä se on pois, jos joku sanoo rakastaneensa vappuheilaansa tai olevansa murtunut, kun kahden viikon suhde päättyy? Vanhat kyynikot tyrskähtelevät ja muistuttavat, että voi voi kyllä se sinun sydämesi vielä ihan oikeastikin tulee särkymään. Ehkä heille tekisi hyvää kaivaa esille nuoruusvuosien päiväkirjat, se mikä on nyt nolo teinisuhde oli silloin totisinta totta.
Jope Ruonansuuta lainaten: aattelepa ite omalle kohalle.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti