Kaupunkirakkaus

Kun sain tietää, että Tukholmassa on Vandagatan se tuntui vähän samalta kuin olisi salaa huomannut, että ihastus on säästänyt kaikki minun lähettämäni tekstiviestit.

Voi kulta!

Tällaisten palmujen alle

Tuhersin maalausharjoitksena tämän palmusen, jonka oli tarkoitus pysyä pinnassa ja välttää konkretiaa. Samat sanat, meitsi varasi liput Miamiin.

Kielipoliisi iskee jälleen

Kielen elinvoiman ja taipuisuuden, sekä kielellä leikittelyn ylevänä ystävänä tuntuu pahalta ruoskia, mutta pakko on. Kielirikkaheinän tuuheimpana rehottavassa pusikossa, Facabook-seinällä, tapahtui nimittäin taas. Paatunut oikeakielisyyssilmä tahtoo jo hyppiä yli yhdyssanaerheiden ja epämääräisten virkerakenteiden, mutta tätä en osannut odottaa taikka ohittaa:

"Kandivedet meni!"

Minulta meni sylkivedet väärään kurkkuun, ja kävi yskittämään, siis mitä? Varsinaista kielirikostahan ei ole tapahtunut: kandidaatintutkielman kirjoittamistakin voi kai ihan hyvin leikillisesti verrata lapsen synnyttämiseen, mutta tämä on mielestäni liikaa. Liekö syynä oman kandini olemattomuus ja tulemattomuus vai kenties piilevä synnytyspelko, mutta ihan oikeasti! Moinen metafora on vain kuvottavuudessaan kertakaikkisen hirveä ja aiheuttaa kammottavia mielikuvia lattialla vesilammikossa makaavasta tutkimusainiestosta ja ties mistä. Ei näin, eihän?

P.S. ah-niin-ihana -rakenne, kun sitä tahdotaan käyttää jonkin ilmiön pilkkaamiseen tyyliin: Hänellä on ah-niin-ihana teiniangsti, vituttaa.

Ihanaa inhottavaa

En kestä läpikotaisin miellyttäviä ihmisiä. Kutsun heitä maitokiisseleiksi. Inhoan maitokiisseliä. Maitokiisseli on väritöntä, hajutonta, mautonta paikallaan tutisevaa limaa. Syön mielummin vaikka räkää.

En tosin tiedä, onko läpikotaisin miellyttäviä ihmisiä edes olemassa, tuskinpa, mutta kun en jaksa lähemmin tutustua edes sellaisilta vaikuttaviin. Hymyilijöihin, posetiivareihin, joiden koko elämä on yksi iso karuselli. Kaikki ystäväni ovat jollain tapaa rasittavia: satunnaisesti turhasta vinkujia, silloin tällöin ilkeitä ja toisinaan katkeria ämmiä, jotka saattavat joskus sanoa esimerkiksi "voi  helvetin perse, kaikki menee päin vittua, saatana!" vaikkei menisikään. Kaikki miehet, joista olen koskaan kiinnostunut ovat olleen poikkeuksetta puoliksi sietämättömiä. Sori kaverit, tämä oli kohteliaisuus. Totta kai heihin kaikkiin voisi loistavasti silloin tällöin - melko useinkin - lisätä kuvauksen ihana, mutta ei aina. Ja ihana niin.

Mitä olen mennyt tekemään?

Vitsillä, todennäköisesti humalassa ja ehdottomasti itseeni liikaa luottaen ilmoitin männäkuussa itseni taiteilijaseuran öljyvärimaalauskurssille. Toissapäivänä lähestyivät kirjeellä, ja huomenna saisi tulla omat siveltimet kourassa aloittelemaan, tervetuloa!

Eih. Kuvataiteiden saralla olen kusettanut itseäni ennenkin. 13 vuotta kuvataidekoulua ovat lähinnä täyttäneet kaapit epämääräisillä savikökkäreillä ja aiheuttaneet tahroja sekä paperille että vaatteisiin.Tuhannesta työstäni olen tyytyväinen noin kolmeen. Olen toki perhepiirissäni paras maalari, mutta siihen riittää, jos osaa asettaa siveltimen kankaalle karvapuoli alaspäin.

Maalaaminen, piirtely ynnä muu on ihan mukavaa, niin kauan kuin kynä luistaa ja käsi tottelee. Kaikki minulle nyt saman tien -ihmisenä toivoisin tosin, että siltä tuntuisi vähän useammin. Toisaalta luovuttaa en ala kun tämän olen kerran lajikseni - ehkä virheellisesti, mutta kuitenkin - arvioinut.Öljyvärimaalaus on kuninkuuslaji ja minähän en millään sormiväreillä ala tuhertelemaan, vaikka taidot siihen suuntaan ennemmin ohjaisivatkin.

Peruutusaikakin meni jo, joten ei kai auta kun suunnata ylpeänä herättelemään sitä omaa uinuvaa pikku-Picassoani. Näytän vielä!