keskiviikko 5. syyskuuta 2012

Mitä olen mennyt tekemään?

Vitsillä, todennäköisesti humalassa ja ehdottomasti itseeni liikaa luottaen ilmoitin männäkuussa itseni taiteilijaseuran öljyvärimaalauskurssille. Toissapäivänä lähestyivät kirjeellä, ja huomenna saisi tulla omat siveltimet kourassa aloittelemaan, tervetuloa!

Eih. Kuvataiteiden saralla olen kusettanut itseäni ennenkin. 13 vuotta kuvataidekoulua ovat lähinnä täyttäneet kaapit epämääräisillä savikökkäreillä ja aiheuttaneet tahroja sekä paperille että vaatteisiin.Tuhannesta työstäni olen tyytyväinen noin kolmeen. Olen toki perhepiirissäni paras maalari, mutta siihen riittää, jos osaa asettaa siveltimen kankaalle karvapuoli alaspäin.

Maalaaminen, piirtely ynnä muu on ihan mukavaa, niin kauan kuin kynä luistaa ja käsi tottelee. Kaikki minulle nyt saman tien -ihmisenä toivoisin tosin, että siltä tuntuisi vähän useammin. Toisaalta luovuttaa en ala kun tämän olen kerran lajikseni - ehkä virheellisesti, mutta kuitenkin - arvioinut.Öljyvärimaalaus on kuninkuuslaji ja minähän en millään sormiväreillä ala tuhertelemaan, vaikka taidot siihen suuntaan ennemmin ohjaisivatkin.

Peruutusaikakin meni jo, joten ei kai auta kun suunnata ylpeänä herättelemään sitä omaa uinuvaa pikku-Picassoani. Näytän vielä!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti