Tyhmä plotko

Mitä yhteistä on keynesiläisellä finanssipolitiikalla, planetaarisilla tuulivyöhykkeillä ja glasnostilla?

Kaikki ovat asioita, joista olen vanhojen lukiopapereitteni perusteella osannut jaaritella ummet ja lammet konseptit täyteen kahdeksantoistavuotiaana, mutta jotka enää eivät paljon kärytä.

Minusta on tullut tyhmä. Sivistymätön moukka. Yleissivistykseni on rapissut tiehensä vuosi vuodelta kun en ole päivittänyt tietämystäni. Ennen nauroin tolloille, jotka sanomalehden katugallupeissa eivät tienneet hallituspuolueita tai Euroopan komission tehtäviä. No, enpä naura enää.

Historiassa oli joskus ysirivi, mutta nyt ovat Unkarin kansannousu ja Rooman valtakunnan tuho painuneet unholaan. Olen joskus osannut jopa derivoida ja laskea korkoa korolle - nykyään matematiikkani lyhyys mitataan jo millimetreissä. Fysiikkaa en koskaan osannutkaan.

Afrikan kokoiset aukot sivistyksessä eivät kuitenkaan rajoitu pelkästään maantietoon ja kouluaineisiin, populäärikulttuuristakaan en tiedä hittojakaan. Olen surkea katsomaan leffoja enkä osaa nimetä yhtäkään rollareiden biisiä. Näistä nyt saakin vähät välittää, mutta ne maailman tapahtumat olisi kiva pitää mielessä edes osin. Pitäisi kaivaa Pikkujättiläiset kirjahyllystä ja googlettaa villisti, mutta kun pääkopan on vallannut turha nöyhtä. Kuvakin on repost.

Elämäni eläin, Toki

                  Tollo, Urpo, Herra Hoo, Toope, Touho, Tohelo, Tokiloinen, Lurttu, Tågen, Turri.

Tyhmä kuin saapas, kiero kuin korkkiruuvi. Maailman paras sheltti, jolla on kylän komein turkki ja laskeutumattomat kivekset. Toki rakastaa vieraita, varsinkin mummoa, mutta pikkuveljen nimen kuullessaan se nappaa salamana puruluunsa turvaan. Toki tuntee sanat nakki ja hammasharja ja se rähisee isoille koirille vasta kun ne ovat päässeet tien toiselle puolelle. Ottaa turpaan myös kissalta.

Toki se on söpö.

Nyt on paha

                                                    

Miksi pahimmat pelot ja hartaimmat toiveet ovat yksi ja sama asia ja käyvät vielä toteen? Laskin alleni ja syljin syliini, kun sain tietää saaneeni opiskelupaikan Högskolan i Boråsista. Voi ei ja ei voi olla totta.

Tuntuu huijaukselta päästä sisään kouluun ilman pääsykoetta ja haastatteluja. Olen varma, että kysessä on vuosisadan kusetus tai vähintäänkin pahemman luokan arviontivirhe. Minäkö osaisin opiskella ruotsiksi kun äidinkielelläkin tekee tiukkaa? Minäkö muuttaisin yksin ulkomaille kun en uskalla kiivetä yksin edes vintille? En todellakaan osaa, pysty enkä kykene. Hei kamoon, se hakemus oli pelkkä läppä!

Silti, mitä helvettiä nyt nössöän? Tätähän olen aina halunnut! Menetettävää? Ei mitään. Paitsi ehkä päämäärätön olen maailman säälittävin nolla -vuosi numero n. Ahdistaa ja itku tulee ihan varmasti, mutta syy olisi kerrankin - ei se, etten uskalla - vaan se, että yhyy, uskalsin. Ja jos kauhuskenaariot käyvät toteen ja minut a) nauretaan pihalle ensimmäisenä päivänä b) en saa yhtäkään kaveria c) koulu on täysi pilipalioppilaitos ja d) jään asunnottomaksi ja ilman ruokaa, niin maitojuna kulkee.

Nyt on hyvä.

Mitä tarttui mukaan

Jotkin pienet sivukirjastot ovat ihan hyödyttömiä. On tuskaista ja äärimmäisen turhauttavaa päätyä sellaiseen etsimään luettavaa, kun hyllyillä pölisee lähinnä Päätaloa ja muuta kansanperinnettä. Sitten on niitä sivukirjastoja, joiden valikoimassa on vain créme de la créme ja joiden ovista en tahdo mahtua reppuineni ulos.

Silläkin uhalla, että kuvaton postaus lukemattomista kirjoista on yhtä inspiroiva kuin kuvat sängyllä rötköttävistä ostoksista, tässä päivän löytöni. Myönnän, että lähti lapasesta:

J.R.R. TOLKIEN, TARU SORMUSTEN HERRASTA

Nyt hävettää. En löydä oikeutusta sille, miksen ole jo lukenut. Kymmenen vuotta sitten jämähdin prologiin ja luotin 12-vuotiaan "tylsääää, en tajuu" -tuomioon vielä aiemmin tänäkin päivänä. Nyt kun olen kuronut umpeen valtavaa sivistysaukkoani viidenkymmenen sivun verran, en voi kuin tuntea häpeänsekaista riemua siitä, että koko Tolkien-maailma on minulle vielä ihan uusi ja tuntematon.

HELEN HEGEMANN, AKSOLOTLI YLIAJO

Tämä romaani kuulemma ravistelee. Sehän nähdään.

TOVE JANSSON, NUKKEKAAPPI

Ei vaadi selittelyjä. Tove Janssonin novellit kuuluvat kesään ja elämään ylipäänsä.

LIONEL SHRIVER, JONNEKIN POIS

Shriver vangitsi minut puolelleen Poikani Kevinillään, joten eihän tätäkään nyt voinut hyllyyn jättää .

MIKKO RIMMINEN, PUSSIKALJAROMAANI ja ERLEND LOE, HILJAISET PÄIVÄT NIGELLAN LUMOISSA
Nämä loistoromaanit pitää saada loppuun. Loe ja Rimminen ovat molemmat älykkäitä ja omanlaisiaan kuoliaaksinaurattajia. Olen nämä molemmat kirjat joskus aloittanut, mutta tyypillisesti lainattuani silmilläni, uhraamatta ajatustakaan sille, etten ehkä ehdi kahden viikon bestseller-laina-ajalla lukea kuutta nidettä, työ on kesken. Nyt lainat saa jo onneksi uusia.

Viimeisenä mustana hevosena lainasin kirjaston lukupiirikirjan ARAVIND ADIGAN VALKOISEN TIIKERIN. Kansikuvan perusteella ja siksi, etten ole ennen lukenut Intiasta.

Nyt luen ehkä auringonnousuun.