Pakkoruotsi

Meillä oli examinerande seminarium, ja kymmenen natiivipuhujan pulputukseen meinasi hukkua yksi sydämeltään ja varsinkin aivoiltaan suomenkielinen, jonka ajattelu perustuu synteettisyyteen, vokaalisointuun ja suhteellisen vapaaseen sanajärjestykseen. Taisin omalla puheenvuorollani sanoa vain saman asian kolme kertaa kolmella eri tavalla väärin ja keskustelutilanteessa toistaa edellisen puhujan mielipiteen kaksivuotian ymmärrystasolle yksinkertaistettuna. Onhan se vaikea olla fiksu ja nokkela kielellä, jolla on vaikea vaikuttaa edes aikuiselta. Voitaisiinko puhua väreistä ja viikonpäivistä? Ja muumipeikkoruotsilla mielellään.

Pakkoruotsi on välillä rankaa. Koita siinä kysellä kontaktimuovia (kontaktplast) ja piirtokolmiota (trekantslinjal), kun ei ole hajuakaan, miksi niitä kutsutaan. Sånt som man har öö.. över böcker vet du? Suomella ei tee mitään eikä englannistakaan ei ole kohdallani tukikepiksi, ennemminkin tuntuu kuin koettaisi juosta kahdella murtuneella jalalla. 

Pientä sönkköilyä ja takeltelua, mutta oikeastihan olen ruotsissa hiton hyvä! Olen olen. Olen repinyt kasaan opiskeluun riittävän(?) kielitaidon siitä huolimatta, että yläasteen ruotsintunneilla kuunneltiin vain Abbaa ja katsottiin videoita. Ansaitsisin mielestäni suuret määrät rispektiä, mutta ei. Sinä, joka nauroit partaasi, opettele ensin edes ääntämään nimeni oiken, saatanan kangaslimaseitikki.

Opin lisää pakostakin, ja sitten laulan vaikka kaikki suohon kahdella kielellä.