Oon kuka oon, teen mitä teen, enkä puhu koskaan enää kenellekään.
Tunnistan ongelma-alueeni, joka on nimenomaan höpöttely vieraassa porukassa heikoimmalla vieraalla kielelläni. En ole epäkohtelias. Moikkaan, kysyn ja kuuntelen kuulumiset sekä saatan lausahtaa jotakin säästä tai muusta mielen päällä. Mutta, jos mitään sanottavaa ei ole, en sano mitään, vaikka tiedän, että "pitäisi". Tunnen itseni kyvyttömäksi ja noloksi, koitan muotoilla jotain sanottavaa ja sitten joku hieroo häpeän naamaani. Olet niin hiljainen. Aijaa?
Hyväntahtoinen, idioottimainen kommentti vain pahentaa asiaa, samalla tavalla kuin jos punastujalle huikataan tämän olevan ihan punainen. Enkä minä ole hiljainen, olen toisinaan puheripuloiva kälkättäjä, jolle saa sanoa, että olepa hiljaa. Joten. Arman, shut the fuck up.
Ugh, mun on jo ajat sitten pitänyt kirjoittaa samasta aiheesta, mutta enpä ole saanut aikaiseksi. Mulle on myös useammin kuin kerran tai pari todettu, että olen hiljainen. Samoin on kuittailtu, että öhöhö, oot ihan punainen. Kiitos ja kiitos, tiedän kyllä.
VastaaPoistaNoi kommentit ei varisnaisesti auta. Mä en edes koe olevani hiljainen, mutta kaikkien tuntemattomien ja puolituttujen kanssa ei juttu vaan ala saman tien luistaa ja sitten tollanen heitto oikeesti vaan aiheuttaa vastareaktion, että jumalaut, en sano enää ikinä sulle edes moi! Jännä juttu, että moni luulee, että tolla tavalla saadaan jää murtumaan. Jossain baarissa istuskellessakin on ihan peruskauraa, että joku supliikkiveijari tulee hakemaan juttuseuraa heittämällä "miks oot noin myrtsi?" Ihan kuin se sitten jotenkin ilahduttais, varsinkin kun mun myrtsiys on sitä, että suupielet valitettavasti vaan retkottaa alaspäin perusasennossaan.
Poista