Don't even like the nine to five

Kotona on mukavaa, mutta kunpa saisikin olla vain kotona. Pari viikkoa työelämässä ja taas huomaan, että ei tämä nyt oikein ole minun juttuni.

Pahimpia ovat aamut. Vaikka herään usein ilman kelloa, ei syy ole virkistävät ja juuri oikeanmittaiset yöunet vaan myöhästymisen pelko, joka havahduttaa hereille ensimmäisen kerran jo muutaman tunnin päästä nukahtamisesta.  Lähden bussipysäkille rähmänsekaiset kyyneleet silmissäni, koska ei jaksa ja ahdistaa. Palaan iltapäivällä kotiin jalat sohjona vain todetakseni, että kohta on pakko mennä taas nukkumaan. Koeaika ja madollisuus lähteä koska vain läiskimään lohduttavat. En kuitenkaan kehtaisi itse heittää hanskoja tiskiin ja sanoa heipparalloja, koska tulin haastattelussa kehuneeksi satuolentoa, korkeaa työmoraaliani.

Hellin salaa mielessäni ajatusta potkuista. Tai siitä, että hyppään ruokatunnilla ruotsinlaivaan ja heitän simkortin mereen. Laskeskelen rahojani ja vaihtoehtojani: onko tässä niin henkilökohtaisessa kuin kansallisessakin taloustilanteessa varaa ottaa hatkoja kivenalaisista työpaikoista?

Ei ole. Pakko jaksaa vielä puolitoista kuukautta. Ylimääräisistäkään vuoroista ei kehtaa kieltäytyä, koska rahaa olisi saatava, että voi sitten syksyllä elää vähän leveämmin. Silti työn rankkuus, tylsyys ja likaisuus vetävät mieltä matalaksi. Kenellekään ei kerkeä jutella, eillei sitten joku ylempi taho tule antamaan negatiivista palautetta. Yksin olet sinä mopinjatke roskapussiesi keskellä yksin. Tässä ja nyt vannon, että tämä on viimeinen siivouskesä.

Vielä viime vuonna homma tuntui kaikessa kaameudessaan suhteellisen ok:lta. Sain tehdä omaa duuniani ja lähteä sitten himaan. Nyt malja läikkyy kuitenkin jo yli. Kyllästyttää kiire, komentelu ja se, että hygienista viis kunhan vessapaperi on taiteltu. Viledan rasvarättiin tai paskaharjaan en tartu työn puolesta tämän kesän jälkeen enää koskaan. En kuivata käsiäni näkkileiviksi lakananvaihdossa, en täplitä ranteitani mustelmille rullakoita työntäessäni, en huikkaa housekeepiiing ovien takana enkä kerää käytettyjä kondomeita kattolampuista.

Tulkoon Siwan kassa, tulkoon mansikanmyynti tai jäätelökioski, mutta kesätöissä en enää kuuraa. Ja pidän huolen, että opinnot jatkuvat tästä iäisyyten, jottei tarvitse siirtyä kokovuotisesti leppoisalta koulunpenkiltä raadolliseen työelämään.

DIY MIDSOMMARKRANS

Kukkaseppele on kuulunut ruotsalaiseen kesään ja eritoten juhannukseen kauan ennen kuin mitkään lanadelreyt toivat ne muovisina jokaisen H&M:n hyllyille. Tämä mittumaarin vakiovaruste on hankala ja epäkiitollinen askarrella itse, mutta aina kannattaa yrittää. Hyvää juhannusta kaikille!

Niin hyvää paskaa

Paperimedian ja journalismin rappiosta jo tiedettiin, mutta en tiennyt, että lehdet voivat olla näin huonoja. Jäin Ruotsissa pienimuotoiseen paskalehtikoukkuun kun ostin ensin lähinnä vitsillä Hänt Bildin, koska se oli halpa ja nämä Ruotsin seiskat eivät olleet tuttuja. Näkökulmasta riippuen hauskinta tai ärsyttävintä oli kansiotsikoiden ja sisällön vastaamattomuus. Lööppi: Victoria juhlii kasvavaa mahaa - "kyllä, olen raskaana" kruununprinsessan kuvalla varustettuna saattaisi saada herkkäuskoisimman luulemaan, että hoviin odotetaan uutta vauvaa. Sisäsivulla kuitenkin paljastuu, että kasvava maha ja raskausmyöntymys ovatkin Vickanin bestiksen. Gwyneth Paltrowin ja Chris Martinin ero on kuulemma yhä likaisempi ja sitaatissa lukee: "Petin Aviciin kanssa" Itse jutussa asianomaiset kuvailevat eroa sopuisaksi ja pettämiskohu liittyy Martinin musiikkibisneksiin, joita hän on puuhaillut Aviciin kanssa oman bändinsä selän takana.

En ole alan ammattiainen tai kovin perehtynyt, mutta ilmeisesti tällainen "lievä" harhaanjohtaminen on ihan ok niin kauan kuin otsikko on edes jollain tavalla totta. Ostin lehtiä vain saadakseni naurut mielikuvituksellisimmista ratkaisuista, joilla roskaläpysköjä myydään medialukutaidottomille ja kaltaisilleni nokkelan kierouden arvostajille. Vähän pahaa tekee tukea moista kakkaa, mutta toisaalta arvostan myös paskaa silloin kun se on sitä itseään rehellisesti. Suurimman halveksuntani saa osakseen ledistö (Ilta-Pulut, tämä on teille), joka on olevinaan sisällöllistä, vaikka koko touhu perustuu Tässä tissit, katso kuvat -tason "journalismiin".

De e gött ändå

Ensimmäiset yhdeksän Borås-kuukautta alkavat olla takana. Tässä pitäisi mielestäni kirjoittaa kuinka nämä kuukaudet ovat antaneet minulle mielettömästi mahtavia kokemuksia ja ihania uusia ystäviä, ja kuinka muuttaminen yksin ulkomaille on ollut opettavainen ja rikastuttava kokemus.

No, näinhän ei ole ihan käynyt. Uusiksi kokemuksiksi laskettakoon itsepalvelukassan käyttäminen ja uusiksi ystäviksi erilaiset pussikeitot.

 Jotta emme nyt jäisi näihin tunnemiin, niin on sanottava, että lukuvuosi on ollut mukavakin. Kirjastotäteily ja informaatiotieteet tuntuvat omalta jutulta. Olen ehdottomasti mieluummin täällä opiskelemassa kuin kotona iskemässä päätä seinään milloin suomen kielen, milloin hotellisiivouksen kanssa. Borås on söpö ja Länsi-Götanmaan murre mukava. Stadsbibliotekissa on paras suomekielinen bestånd (en osaa kirjastotermejä suomeksi, såri, t: hurri) ja vaikken läheisiä ystäviä ole saanutkaan, niin viiden minuutin juttutuokiot keittiössä ovat nekin piristäneet - elleivät ole ahdistaneet. Opiskelu on sujunut kielipuolisuuteeni nähden jopa pelottavan hyvin. Jännitän enää vain yhden tentin ja projektityön läpimenoa. Tosin ilman niitäkin minulla on kasassa 49,5 opintopistettä, joiden luulisi riittävän Kelalle, sekä mahdollisuus viiteen uusintakertaan.

Ihan yksinään en ole ollut. Suuri skoonelaista ystäväni on pitänyt kotinsa ja keittiönsä avoimena pienelle epäsosiaalisella ruikuttajalle, joka onkin sahannut väliä Borås-Lund ahkerasti melkein kerran kuukaudessa. Kiitos, Nettbuss 60 kruunun Lund-Göteborg -lipuista (hv, Västtrafiken 120 kruunin Göteborg-Borås -lipuista)  Kiitos myös Albus-kissalle, joka on lievittänyt kissaikävääni olemalla juuri sellainen diivaileva mulkku kuin kissan kuuluu.

Parasta on huomisessa häämöttävä kesähesa ("hesa" ironinen toim.huom.) Vanha tuttu hotellisiivous, jonka lomassa ehtii varmasti myös lomailla. Intoa osallistua Helsingin monipuoliseen tapahtumatarjontaan ja kaikkeen mahdolliseen rientoon on ennenkuulumattomalla tavalla. Parasta on myös se, että tulen kahdeksan vuoden jälkeen asumaan taas lapsuudenystäväni naapurissa. Hade gött Borås, ses i september.

On se söpis

Vierailin toissapäivänä jälleen päiväretkellä Kööpenhaminassa ja aaw. Vaikea edes uskoa, että juna vie kalsasta Malmösta alle tunnissa keskelle Pohjolan ehkä cooleinta kaupunkia. Menin sekaisin yrittäessäni laskea kaikkia Nike Free Runeja, jotka tamppasivat katua ja pyörien polkimia joka puolella. Urban Outfitterissa paloi käpy, koska myyjät puhuivat tanskalaisuudestaan huolimatta toisilleen ja asiakkaille pelkkää feikkiamerikkaa. No eihän se teidän kieli niin kovin korvia hivelevää ole, mutta kamoon. Liian coolia. Ryysin pois kaupasta ja ostin kulahtaneiden napapaitojen sijaan matkamuistoksi punaisen legopalikan.

Reissu oli hyvin samanlainen viimekesäiseen verrattuna. Otin samat valokuvat samoista värikkäistä taloista, söin saman smørrebrødin, enkä jaksanut tälläkään kertaa kävellä Tivoliin tai pienelle merenneidolle. Sää oli yhtä kesäinen ja päällänikin minulla oli sama raitapaita kuin viimeksi. Kotoisaa.

Olen jopa varovasti haaveillut mahdollisesta vaihdosta Kööpenhaminassa. Kalskahtaisihan tuo Københavns Universitet ja  The Royal School of Library and Information Science komealta. Vielä pitäisi miettiä jaksaako, uskaltaako ja haluaako sitä todella. Onneksi ei tarvitse vielä päättää.