Koti ei ole missään

Eilen katsellessani ilta-auringossa kylpevää pakkasraikasta Helsinkiä bussin ikkunasta vieritin poskellani kyyneltä. Koetin psyykata itseäni loppiaisen paluumatkaan, hengittelin ja toistelin itselleni, että kyllä tämä täällä odottaa. 

Tänään istuin bussipysäkillä pilvisessä ja lumettomassa Landvetterissä räkää pärskien ja huusin puhelimeen vihaavani Boråsia. Rääyin jävla skitstad ja jag vill hem kun kolme kertaa vuorokaudessa kulkevan bussin perävalot hävisivät nurkan taa ja jäin laukkuineni penkille. Otin kalliin taksin "kotiin" ja nyt täällä pölyisessä ja kapeassa huoneessa kaikki joululoman hauskat päivät perheen ja ystävien kanssa tuntuvat pois pyyhityiltä samalla tavalla kuin yksinäisyys ja ulkopuolisuus reilu kaksi viikkoa sitten kun astuin ulos Helsinki-Vantaalta.

Kaksi vuotta sitten kotona ahdisti, tahdoin jotakin uutta ja erilaista. Ruotsiin muutettuani sainkin uusia ahdistuksen aiheita: ei ollut tullut mieleenikään, että päivittäisen ruokailun järjestäminen voisi tuntua niin ylivoimaisen vaikealta. Toivon, että voisin haistattaa paska-Boråsille vitut ja palata Suomeen. Ihan sama, jos kylillä naurettaisiin, että eipä siellä Ruotsissa niin auvoista tainnut ollakaan. Ottaisin maitojunan alle, ja tuhlaajatytön maineen itselleni mielihyvin. Toteasin, että paska reissu, mutta tulipahan tehtyä. Mutta kun en voi.

Suomessa voisin nukkua untuvatäkin alla ja kokata omassa keittiössä, käydä mummolassa, paijata kissaa, ajella veljen kanssa S-Markettiin ostoksille äidin rahoilla, saada seuraa lenkille, kirppikselle, saunaan ja leivontatalkoisiin, mutta se ei riitä. Jos palaisin, palaisin samaan toimettomaan ahdistukseen, jossa velloin kaksi vuotta sitten. Täällä minulla ei ole mitään tai ketään, paitsi puolitiessä olevat opinnot: se tällä hetkellä tärkein.

Lohtu on laiha. Tutkinnon pätevyys Suomessa arveluttaa, työnsaanti ylipäätään arveluttaa. En pääse Helsinkiin maisteriopintoihinkaan, mietin lannistuneena, että haukunko kahden vuoden päästä samoin sanoin Lundia, Oulua vai Tamperetta? 

Asenne ei ratkaise kun tämä laakson pohjalla makaava tuppukylä väkisinkin kutistaa elinpiirin murto-osaan siitä, mitä se pääkaupunkiseudulla on. Täällä kaikki on lähellä, mutta kun täällä se kaikki on ei mitään.