Minua ärsyttää ja ottaa päähän. Olen tuohtunut, koska minulla ei ole mielipiteitä. Vakiovastaukseni ovat "emmä tiedä" ja "ihan sama" kysyttiinpä sitten mitä tahtoisin tehdä viikonloppuna tai mikä on kantani euroalueen velkakriisiin.
Totta kai kannatan sukupuoltenvälistä tasa-arvoa, eläinten oikeuksia sekä uskonnonvapautta. Lisäksi vastustan rasismia ja leggingsien käyttämistä housuina, mutta monenko asian vuoksi olisin valmis nousemaan barrikadeille? Tahtoisin olla yksi niistä, jotka ovat valmiita seisomaan, pomppimaan ja huutamaan mielipiteidensä takana. Yksi niistä, joilla on sydämenasioita, joiden puolesta taistella tai edes vaahdota hiukan.
Tulen kyllä surulliseksi kun luen tehotuotantotiloista tai vanhusten yksinäisyydestä, mutta silti syön lihaa enkä muista koska viimeksi moikkasin naapurin mummoa. Joskus saatan lausahtaa eriävän mielipiteen, mutta ryhmäpaine tai vasta-argumentti hiljentävät minut hetkessä. Välillä aktivistit ärsyttävät. Miten te jaksatte? Lopettakaa jo se mouhkaaminen! Ei mikään muutu kuitenkaan.
Olen säälittävä ihminen. Massan mukana vyöryjä, joka ei tee mitään eikä ota kantaa edes ruisleivästä.
Olen sitä mieltä, että minun olisi tehtävä jotakin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti