Mitä kielitaitooni tulee, olen Markus Krunegårdin musiikille paljosta velkaa. Ilman levyjä Markusevangeliet, Lev som en gris dö som en hund ja Prinsen av Peking tietoni ruotsin kielen sanajärjestyksestä olisivat paljon huterammalla pohjalla. Samaten olen velkaa eräälle ruotsalaiselle blogille, jonka ansiosta tunnen nyt sellaisia, koulukirjoissa harvemmin esiintyviä, sanoja kuin silikonbomber ja löshårångest.
Toinen vieras kieleni, englanti, on aina ollut minusta pahimillan piinaavaa pakkopullaa ja parhaimillaan vain vaikeaa. Traumatisoiduin 6-vuotiaana päiväkodin enkkukerhossa ja siksi en vielä tänäkään päivänä osaa muodostaa kunnolla toista konditionaalia tai lausua sanaa zoo, niin että kuulija voisi olla täysin varma, etten tarkoita juutalaista. Nyt kuitenkin pitkän viileän kauden jälkeen olen lämpenemässä myös englannin kielelle. Kiitosta asennevammani parantumisesta eivät saa kielenopettajat tai koululaitos, vaan internet. Iman englannin kielen taitoa jää paitsi niin monesta hyvästä läpästä, että mielummin pänttään päähäni epäsäännölliset verbit kuin missaan jotain näin nerokasta:
Do you want to hear a joke about my pencil? -never mind, it's pointless
Do you want to hear a joke about my penis? - never mind, it's too long
Do you want to hear a joke about my pussy? - never mind, you won't get it
Kielet ovat kivoimillaan koululuokkien ulkopuolella. Jos viinanhakureissujen helpottamista ei lasketa, en ole vielä löytänyt mitään hyvää syytä oppia uusinta tuttavuuttani viroa. Virollehan voi nauraa hyväntahtoisesti, vaikkei sitä osaisi sanaakaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti