Paulo, tämä oli tässä

Miten olen taas onnistunut lukemaan kakkaa!

Nyt ei puhuta Knausgårdista. Taisteluni-sarja vei mennessään niin, että kun joku pönttöpää olikin lainannut sekä suomen- että ruotsinkielisen kolmososan nenäni edestä, harkitsin lukemista alkuperäiskielellä på norsk. En sitten viitsinyt, mutta olisi varmasti pitänyt, sillä saisin todennäköisesti enemmän irti vaikka puolankielisestä kirjasta kuin Paulo Coelhosta.

Siinä missä Knausgård on ylistetty ja täysin syystä, Coelho joutaisi alas jalustaltaan - ja vikkelään. Alkemisti oli tuskallisen huono, Veronika päättää kuolla oli niin huono, että suututtaa. Sen ajan, minkä koulukirjoilta ja internetiltä liikenee lukemiseen haluaisi käyttää hyviin romaaneihin, en tällaiseen sontaan. Olisihan se pitänyt arvata, että jos kannessa lukee "Fantastisin kirja, jonka olen koskaan lukenut" on kirja todennäköisesti fantastisen surkea.

Aihe on herkullinen: nuori nainen, jolla on päällisin puolin kaikki hyvin, päättää tappaa itsensä, epäonnistuu ja herää mielisairaalasta, mutta saakin kuulla, että tulee joka tapauksessa kuolemaan viikon sisällä.  Ja kuinkas sitten kävikään. No, seuraa typerä ja ennalta arvattava sepustus, joka niin alleviivaavasti kehottaa Anttilan seinätarrojen filosofian noudattamiseen, että melkein tekee mieli hypätä ikkunasta. Carpe Diem ja Follow your Dreams.

Kirjailija itsekin on kokenut muutaman mielisairaalajakson, mutta kirjan kohtaukset eivät todennäköisestä omakohtaisuudestaan huolimatta kosketa. Anttilafilosofia kietoutuu vielä henkimaailman hommiin, niin avot. Hulluudesta kirja opetti minulle sen, että ei se ole hullu, joka kakkaa kirjoittaa, vaan se, joka lukee.

Näin meillä I

Sveriges Radio - älyttömintä svedupelleilyä pitkään aikaan.

Ohjelmien Carpe Fucking Diem ja Humorhimlen surkean hjuumorin nyt vielä käsittää, mutta nyt Ruotsin yleisradioyhtiön radiokanavan iltapäiväohjelma keskittyy kiveksiin. Pallispesiaaliin kuuluu kivestietouden lisäksi se, että kuuntelijat saavat lähettää netisivuille kuvia perhekalleuksistaan:

Käykäähän katsomassa: http://sverigesradio.se/sida/artikel.aspx?programid=3130&artikel=5715475

Ei niin paskaa, etteikö jotakin hyvää

Boråsin kaupunginkirjasto on melkoinen helmi - ja melkoinen suomalaisinvaasion kohde. Kyllä, arvon herrat, ymmärsin kuiskeenne, jota kävitte "Thaimaan näteistä maisemista" Kainuun Sanomienne takana.

Pervojen suomalaissetien lisäksi kirjastosta löytyy muutama hyllymetri suomalaista ja suomeksi käännettyä kaunokirjallisuutta. Ja mitä kirjallisuuttaa! Siellä makasivat hyllyssä niin Knausgårdin Taisteluni-sarjan tähän asti ilmestyneet osat, Tervon uutuus ja pääkaupunkisuedulla vaatimattomat 1309 varausta kontollaan pitävä Pauliina Rauhalan Taivaslaulukin, ei vain Laila Hietamiestä ja sotamuisteloita, kuten kuvittelin .Meinasin piruuttani lainata tämän Rauhalan kohkauskirjan, mutta koska tekstin tyyli osoittautui ensi lehdiltä alkaen varsin yököttäväksi imetyskuvauksessa vilahdellessa sellaiset sana- ja mielikuvaoksetukset kuin kuuhunaja ja ravitseva koivumahlani, hyllyyn jäi.

Frödingen kladdkaka yksinäisen ja ystävättömän pakkauksessa on myös aika jees.

Allt går åt helvete, Ruotsi on paskamaa ja mä en ala mitään enää ikinä

Follow your dreams ja löydä itsesi koinsyömästä pikkukaupungista viemärinhajuisesta kämpästä, jossa istut illat yksin syömässä pussikeittoja ja purkkaa.

Follow your dreams ja joudu joka päivä lohduttamaan itseäsi sillä, että olet sentään omaa tyhmyyttäsi vain ruotsalaisessa kyläpahasessa, et indonesialaisessa vankilassa.

Follow your dreams ja vietä suuren seikkailusi jännittävin viikonloppu sukulaistädin luona huovuttaen ja itke juna-asemalla kuin päiväkodin portin taakse jätetty pikkulapsi kun kylässä käynyt äitisi lähtee takaisin kotiin.

Kotiin mäkin haluan. Helsinki, tule hakemaan.

Movember

Kaksi kirjallista pettymystä

Kirjastotanttaopiskelijana ei juurikaan ehdi kaunokirjallisuutta lukea kun lukilista täyttyy Foundations of Libraries and jotain -teoksista. Olen kurssikirjallisuuden vyörystä huolimatta - eli kirjaimellisesti huolimatta ja lukematta jättämällä - ehtinyt lukea peräti kaksi pettymystä aiheuttannutta romaania.

Riikka Ala-Harjan Maihinnousuun tartuin pelonsekaisella kiinnostuksella. Lapsen vakava sairaus ja samaan aikaan iskevä avioero kuulosti niin pahalta, että varailin jo nenäliinapakettia yöpöydälle. Turhaan. Luin kirjaa odotellen, että koskakohan tämä koskettaa. Ei koskettanu, lähinnä ärsytti. Vanha rinnastus sodan ja sairauden välillä ärsytti, lyhyet tökkövirkkeet ärsyttivät, päähenkilö ärsytti, romaanista leivottu turha kohu ärsytti, kirjailijan naama ärsytti. Henri-nimi on ärsyttänyt aina ja syöpäisen lapsen kohtaloki oli ihan se ja sama. Mietin, miten tästä aiheesta on edes saatu kasaan näin mitäänsanomaton tarina? Ansio toki sekin. 

Toinen kirja, jolta odotin, mutten saanut oli islantilaisen Guðrún Eva Mínervudóttirin Nukentekijä. Joskus - älkää kysykö miksi - seksinukke"harrastajien" nettifoorumilla vierailleena RealDoll-teema kutkutti. Hauskaa, että joku on kirjoittanut tästäkin! No, lopulta romaani ei kertonut mitään nukeista eikä mistään muustakaan. Lupailtua silikoninuken ja anoreksiaansa kuihtuvan tytön kohtaamista ei koskaan tullutkaan, hahmot jäivät etäisiksi, samoin vastaus kysymykseen: miksi tämä kirja on kirjoitettu? Vaikka takakansi lupaili elävää kuvausta, oli koko romaani yhtä elävä kuin silikoninukkensa, tylsempi vain.

Nyt toivon mitä syvimmin, että tällä hetkellä lukemallani Haruki Murukamin Norwegian Woodilla on jotain sanottavaa, muuten olen laiminlyönyt kurssikirjallisuuttani syyttä.

Ej for helvede

Ei se pakkoruotsi vielä mitään, pohjoimaisen yhteistyön nimissä:  kurssikirjallisuutta tanskaksi.