Kusipääpoikani Kevin

- Kevin-kullannuppu

Mutti akanajauhosta on nyt kirjablogi, mutta ei se mitään, koska Mutti akanajauhosta voi olla - ja onkin - ihan mikä blogi tahansa. Paitsi kynsiblogi.

Olen siis ainakin hetkeksi saanut takaisin lukumatomoodini ja tuhat sivua taittuu kepeästi viikossa. Palauttaessani Rowlingin, lainasin Shriverin We Need to Talk About Kevinin. Käännöksen tosin kuten viimeksikin. Kuten viimeksikin kyse on kirjasta, jota olin käpälöinyt kiinnostuneena, mutta jättänyt hyllyyn minulle hyvin tyypillisestä typerästä syystä. En voinut lukea kirjaa, jonka nimi on We Need to Talk About Kevin, koska eräs elämääni hetken kuulunut Kevin on jo aika vanha juttu, eikä hänestä tarvitse enää puhua. Hienoa ajattelua.

Pääsin kuitenkin yli tästä, eikä jokainen ääneen lausuttu tai painettu Kevin saa päätäni tärisemään. Hyvä niin, koska Poikani Kevin on loistava romaani. Hirveä, ahdistava, hyytävä, mutta loistava.

Pidän kirjoista, jotka eivät päästä helpolla ja tätä romaania sai kyllä lukea kylmä hiki perseessä. Päähenkilö Evan poika  on kauhukakara sanan varinaisessa merkityksessä. Ajatus mustat silmät sirrillään raivosta karjuvasta tai vaihtoehtoisesti täysin hiljaa paikallaan makaavasta vauvasta on kammottava. Kevin ei naura tai jokeltele, leiki, hihku tai rallattele kuten lapset yleensä vaan käyttäytyy apaattisesti ja välinpitämättömän tunnekylmästi. Lopulta lähipiiriään terrorisoivasta manipuloivasta kiusankappaleesta kasvaa 16-vuotias koulusurmaaja.

 Kevin on syntymästään paha lapsi, joka pilaa vanhempiensa elämän. Tämän hyvin subjektiivisen tulkinnan tarjoilee tosin epäluotettava kertoja, äiti Eva, joka ei välttämättä halunnut lasta ensinkään. Minä nielin lukiessani kertojan tarinan mukisematta ja tahdoin monta kertaa heittää hirviölapsen kivi kaulassa kaivoon tai haudata elävältä.

Loppusivulle päästyäni en ollut enää niin varma. Romaani ei antanut valmiita vastauksia ja jäin pohtimaan, oliko Kevin tosiaan hirviö alusta alkaen, vai loivatko vanhemmat hirviön, äiti kylmyydellään ja isä sinisilmäisyydellään.

Jäi nihkeä ja ristiriitainen jälkifiilis, hyvän tarinan merkki, ehdottomasti.