Paljaalla

Tatuoinnit ovat siistejä! Ihastelen erilaisia tyylejä old schooleista tekstitatskoihin netissä ja kirjoissa sekä sivusilmällä myös uimahalleissa ja rannalla. Aika paljon olen ihan vain kiinnostuksen vuoksi lueskellut myös tatuointihistoriaa ja -perinteitä.  Koko käsivarren peittävä leimameri on rouhea, oli kuvat sitten Hello Kittyjä tai merimieskuvastoa. Kreisicooleja ovat myös randomit leipäpussinsulkijat nilkassa tai nuuskaava mäyrä korvan takana. Fiilistelyni eivät jää kuitenkaan vain niihin upeisiin luomuksiin, rumat ja hirveät on ehkä sittenkin lempikategoriani. Julmaa joo, mutta kyllä naurattaa ja säälittää kaverin tatuointivehkeillä piirretyt vähän vinot tribaalit ja kaalinpäältä näyttävä ruusu ja räikeä kirjoitusvirhe teinitytön alavatsassa. Otan mielelläni vihaa päälleni, mutta koiran tassut ja kuolinpäivät sekä lapsukaisten nimet ovat toki mitä kaunein kunnianosoitus, mutta esteettisesti  melkoista ripulia silmille.

Lävistykset eivät useinkaan nauti suosiotani. Totta kai nekin tietyille nassuille passaavat, mutta aika usein näyttää myös siltä kuin kalareissulla kaislikossa olisi käynyt vahinko. Kuka nyt herranjumala tahtoo lävistää ikenensä! Tai niskansa! Puhumattakaan nännistä. Ajatuskin sattuu. Venytyskorujen ällöydestä voisin vaahdota, mutta kuka olen huutelemaan, kun en käytä edes korvakoruja.

Sain neljävuotiaana pienet feikkitimanttikorut ja luvan reikiin. Lupa on lunastamatta. En uskalla (haha, olen nolompi kuin alaselkätribaali) enkä ehkä edes halua. Ruumiini luonnolliset aukot riittävät. Tatuointiakaan tuskin tulen ottamaan.

Vedän mieluiten paljaalla.

Tämän tekstin kuvitukseksi olisi hyvin sopinut kuvat paljaista ruumiinosistani, mutta koska olen sitä mieltä, ettei internettiin ihan kaikkea kannata sysätä, ja että tuo korvakin on jo vähän härö, niin tuolla korvalla mennään.