oi vittu!

Mitä järkeä asua Ruotsissa, jos ei asu Tukholmassa päinkään vol. 47, Fittfestivalen. Pyhäpäivä pillulle. Naistenpäivän lämmittelyksi 1.3. järjestettävä tapahtuma, kunnianosoitus ja tietopaketti naisen sukupuolielimen omaaville ja siitä kiinnostuneille. RFSU:n järjestämässä tapahtumassa tarjolla luentoja pimpsoista taiteessa, lantiopohjan lihasten jumppatauko, römpsärunoutta, kangaskasseja etupyllypainatuksella, tuheromuffinsseja!

Voi jospa saisin olla mukana.

P.S. Miksei suomen kielessä ole yhtään edes etäisesti neutraalilta, muttei kuitenkaan vaginan kliiniseltä, kuulostavaa sanaa pimperolle?

Kiltti isoveli

Taas tuli kruunuilta turpaan. Onneksi ihanat Aftonbladetin lukijat lohduttavat pikkuveljeä.

lohduttavat kuvat ja muutama lisää täältä

Näin meillä II

Oli niin söpö juttu, että melkein harmittaa kun on kuppi (<3) ja tykkään enemmän Fazerista.

Tähän väliin omakuva ananas kädessä ja kesämöllit

Ruotsalainen en ole, vaihtariksi en halua tulla, olen siis yksinäinen

Tekee mieli hakata omaa päätä lattiaan ja sylkeä ihmisten päälle. Miksi minun pitää olla niin nolo, tyhmä ja säälittävä pelkuriluuserinolla? Tai miksi kaikkien muiden pitää olla niin ankeita, sisäänpäin lämpeäviä, ujoja, hiljaisia, estyneitä, arkoja, rumia, ärsyttäviä, epäkiinnostavia ja tyhmiä?

Meinasin kirjoittaa tämän tekstin kuukausi sitten otsikolla Hiljaa hyvä tulee. Tuolloin olin jostain ihmeen syystä saanut kutsun luokkakavereideni illanviettoon. Minulla oli siellä hauskaa ja ajattelin, että elämähän voi näköjään yllättää eikä sitä koskaan tiedä, keneen törmää ja keneen tutustuu, vaikka unohtaisi mennä tutustumisbileisiin ja istuisi hiljaa nurkassa koko syksyn.

Onnistuneen illan jälkeen väsähdin kaikkeen siihen sosiaalisuuteen, etten uskaltanut puhua kenellekään viikkoon. Aloin ajatella, että olin sanonut jotain typerää, vaikka olin ollut vesiselvä ja vaikka kaikki sanomani oli naurattanut koko huonetta ja vaikka muiden jutut olivat levottomampia. Yksi hiljaisempi moikkaus ja peräännyin takaisin nurkkaani ja kaikki palasi muidenkin osalta siihen kuin ennenkin. Miksi kukaan jaksaisi kiskoa minua mukaansa kun olen tällainen mölli, joka kaikilla eleillän osoittaa, ettei halua olla mukana, vaikka haluaisi. Eihän heillä ole mitään menetettävää, paitsi hankala kielipuoli sotkemassa yhtenäistä kaveriporukkaa. Vaihtareiden porukoihin olenkin sitten liian ruotsalainen.

Olo on kai jotain sellaista kuin ryyppäämiseen sortuneella kerran jo lopettaneella alkoholistilla. Sain tilaisuuden, päätin, että nyt en tyri, mutta tyrinpä kuitenkin. Toivon, ettei kukaan enää ikinä edes yritä puhua minulle, koska ei minusta ole siihen. Tunnen itseni vuoron perään niin arvottomaski ja tyhmäksi, ettten ansaitse edes nyökkäysmoikkausta, ja sitten taas aivan liian hyväksi tähän paskakeskustaajamaan ja näille paskaihmisille. Minkäs teen kun kukaan ei ymmärrä minua. Vähiten minä itse.

Sydänten päivä

Matkustin viime viikolla bussilla ystäväni Andersin luo Skooneen niin kuin niin monena enemmän tai vähemmän lähiopetuksettomana viikkona ennenkin. Kolmanteen kotiini, jossa olen aina ollut vähän enemmän kuin kotonani, ystävän luo, joka on aina ollut vähän enemmän kuin ystävä. 

Tänään oli aika lähteä takaisin. Murhe puserossa, koska kotona odotti taas vain ankeus, yksinäisyys, solukämpän keittiö, kylmät suihkut ja tanskankielinen kurssikirjallisuus. Ja vielä perjantaina ja ystävänpäivänä, huokaisin itsesääli-itku kurkussa. Laahustin bussipysäkille, jossa minulle jo tuttu aina superiloinen kuski-Håkan jo lastasi ihmisiä kyytiin. Bussin määränpäänä seisoi Oslo, joten annoin pysäkin tyhjentyä, bussin lipua tiehensä ja Håkanin vilkuttaa. Jäin penkille istumaan ja odottamaan omaa bussiani, joka ei koskaan tullut.

Sitten ymmärrys hypähti sydänalassa. Oslo via Göteborgihan se bussi oli tietenkin, niin kuin aina näin arkipäivinä. Rahanmeno ja oma tyhmyys kirvelivät hetken, mutta sitten sydän alkoi pompottaa iloisemmin. Ei tullutkaan viikonloppua yksin, tuli kaksi ystäväpäivää lisää. Ja suklaasydän tinakuori ja halpa sormus. 

Lauran blogi, ohittamaton tarjous!

Vaikka blogini täydellinen onkin, onhan noita muitakin. Aion nyt esitellä teille yhden uunituoreen blogitaivaan tähtösen, nimittäin ystäväni Lauran Life well dreamed -blogin, jonka postausvyöry pärähti käyntiin eilen.

Laura yrittää blogissaan kuvata pintaraapaisun elämästään ja rakkaudestaan muotiin, matkailuun, leivontaan sekä kauneudenhoitoon kuin kuka tahansa lifestyle-bloggari. Valitettavasti Lauraa ei kuitenkaan tunneta harmonisesta elämästään, päin vastoin. Keittiön tuoleissa on perseenmentäviä aukkoja, ylppärimekko on viimeistelty jesarilla ja herkulliset kakut syntyvät vasta kahdeksan tunnin uurastuksen jälkeen. Matkoilla maailman ääriin Laura ei löydä Pietarinkirkkoa Vatikaanista, joutuu nepalilaiseen sairaalaan ja maksaa feikkilaukuista omaisuuden. 

Ystävilleen Laura tarjoaa aina elämyksiä milloin Euroviisujen esikatselutilaisuuden, milloin uimahallisokkotreffien merkeissä. Lauran blogin lukijana pääset mitä luultavimmin osalliseksi luoja tietää mistä. Suosittelenkin hyppäämään kyytiin tähän hyvin todennäköisesti aina vain pahenevaan ja paranevaan menoon jo heti alussa! Blogiin pääset tästä: http://lifewelldreamed.blogspot.fi/

Kielipoliisi: täällä ei ole enää mitään nähtävää - kieli on kuollut

Nyt se on sitten virallista. Kotus, joka ensin meni vaihtamaan nimensä Kotimaisten kielten tutkimuskeskuksesta Kotimaisten kielten tuhoamiskeskukseksi päätti 5.2.2014, että muoto "alkaa tekemään" on hyväksytty yleiskieleen ja näin ollen on normitetun kielen mukainen.

Olen tuohtunut, järkyttynyt ja kiihdyksissäni. Alkoi itkettää. Viimeisä nauloja lyödään kauniin kielemme arkun kanteen. Rektiohäiriöstä voi puhua -haalarimerkkini käy tarpeettomaksi, pätemiseltäni vietiin pohja, kielipoliisilta virkamerkki.

Kieli ei ole ollut puhdasta aikoihin, kiitos kieliterroristitoimiston lepsun linjan, mutta nyt lähdettiin oikein toden teolla kaasu pohjassa kohti kielen kuolemaa. Seuraavaksi aletaan ajamaan alas kaikkea muutakin. Millään ei ole enään mitään väliä. Välimerkitetään ihan, miten huvittaa!! Ryhdytään tehdä ihan mitä huvittaa! Minun Sonera on ihan jees! Yhdys sanoista viis!

Suomen kielen tuho on tällä selvä. Rest in peace :(.

Lukukuulumiset

Olen saanut lukemisharrastuksen hyvin käyntiin tänä vuonna. Paljon paremmin kuin saliharrastuksen, joka on tyssännyt siihen, etten osaa valita salia kahdesta vaihtoehdosta. Saattaa olla, etten salikorttia lompakkooni saakaan, mutta kirjastokortti siellä on!

Heti Suomesta palattuani suuntasin suomalaisten kansoittamaan kaupunginkirjastoon ja lainasin Tuntemattoman sotilaan. Häpeillen tunnustan, etten ollut sitäkään vielä lukenut. Häpeillen puolustan, että olen kuitenkin selaillut läpi Sotaromaanin, ja nähnyt elokuvan sekä Kansallisteatterin kohunäytelmän.

Tuntemattoman perään luin ruotsiksi Karl Ove Knausgårdin Taisteluni-sarjan neljännen osan. Luulin koko Knausgårdin olevan jo niin vanha juttu, että kaikki olisivat kuulleet hänestä ennen minua. Eivätpä näköjään. Kaikki luokkakaverini, joille äijästä mainitsin, pudistelivat päätään ja sanoivat, että kuulostaapa tylsältä. Minulle Karl Oven seikkailut upposivat edelleen, vaikka 500 sivua teinipojan dokailusta ja ennenaikaisesta laukeamisesta saattaa kuulostaa hämärältä. Silti, luettuani tätä - ehdttomasti koukuttavaa - itsessä rypemistä neljän romaanin verran parissa kuukaudessa, alkaa yliannostuksen raja jo häämöttää. Taidan odottaa suosiolla kunnes kaksi viimeistä osaa ilmestyvät suomeksi ja jätän ruotsinnokset hyllyyn.

Nyt sängyn vieressä kynnyksellä odottaa Jonas Gardellin Älä koskaan pyyhi kyyneleitä paljain käsin, joka valikoitui mukaani hyvin ulkokirjallisista syistä, nimittäin siksi, että Gardellin mies Mark Levengood on ihana.

 (Kyllä, olen ottanut kuvan Markista kukkaliivissään television ruudulta...)

In Sweden we todella have this thing called reilu meininki

Lekskolan i Borås

Korkeakoulujen hakuajat lähestyvät ja minulla on vinkki kaikille laiskanpuoleisille, mutta silti opiskeluhaluisille. Tulkaa Ruotsiin.

Aloittaessani opiskelujani olin kauhuissani. Yliopisto-opinnot suomen kielellä olivat olleet vaikeita ja nyt pitäisi pystyä parempaan på svenska. Pikkuhiljaa syksyn aikana valkeni, että hetkinen, eihän täällä tarvitse kuin yrittää. Olen päässyt läpi teinteistä kirjoittelemalla puolen sivun mittaisia "essieitä" vähän sinne päin ja huonolla ruotsilla. Olen läpäissyt seminaareja tärisemällä paikallani, nyökkäilemällä muiden vastauksiin ja toistamalla samat asiat, mutta eri sanoilla. Maisteriohjelmassa opiskeleva suomalainen kämppikseni sanoi, että seminaariin voisi tulla vihkon kulmaan piirretyn kirahvin kanssa ja tuloksena olisi kehut hienosta kirahvista sekä mycket väl godkänt todistukseen. Muuten ihan totta, mutta korkeakoulun arvosteluasteikko on laajimmillaan hylätty - hyvin hyväksytty.

Kuuntelen ihmeissäni luokkatovereideni murskaantumista paineiden alla. Millaista teillä sitten oli lukiossa? Kuvista kuusi tuntia viikossa kuulemma. 

En missään tapauksessa valita. Iisimpi meno sopii tällaiselle kielipuolelle laiskamadolle oikein hyvin, mietin vain, kuinka turhautunut olisin, jos olisin ruotsinkielinen ja vähän vireämpi? Muuttuuko tämä tästä sitenkin rankemmaksi? Onko tuleva tutkintoni Ruotsin ulkopuolella ihan pilipali? 

Nytkin minun pitäisi olla lukemassa tenttiin, mutta koska kotitentissä saa pitää kirjaa esillä, en ole oikein motivoitunut pänttäämään. Eiköhän se G tule sieltä helpommallakin.