Sydänten päivä

Matkustin viime viikolla bussilla ystäväni Andersin luo Skooneen niin kuin niin monena enemmän tai vähemmän lähiopetuksettomana viikkona ennenkin. Kolmanteen kotiini, jossa olen aina ollut vähän enemmän kuin kotonani, ystävän luo, joka on aina ollut vähän enemmän kuin ystävä. 

Tänään oli aika lähteä takaisin. Murhe puserossa, koska kotona odotti taas vain ankeus, yksinäisyys, solukämpän keittiö, kylmät suihkut ja tanskankielinen kurssikirjallisuus. Ja vielä perjantaina ja ystävänpäivänä, huokaisin itsesääli-itku kurkussa. Laahustin bussipysäkille, jossa minulle jo tuttu aina superiloinen kuski-Håkan jo lastasi ihmisiä kyytiin. Bussin määränpäänä seisoi Oslo, joten annoin pysäkin tyhjentyä, bussin lipua tiehensä ja Håkanin vilkuttaa. Jäin penkille istumaan ja odottamaan omaa bussiani, joka ei koskaan tullut.

Sitten ymmärrys hypähti sydänalassa. Oslo via Göteborgihan se bussi oli tietenkin, niin kuin aina näin arkipäivinä. Rahanmeno ja oma tyhmyys kirvelivät hetken, mutta sitten sydän alkoi pompottaa iloisemmin. Ei tullutkaan viikonloppua yksin, tuli kaksi ystäväpäivää lisää. Ja suklaasydän tinakuori ja halpa sormus.