torstai 6. helmikuuta 2014

Kielipoliisi: täällä ei ole enää mitään nähtävää - kieli on kuollut


Nyt se on sitten virallista. Kotus, joka ensin meni vaihtamaan nimensä Kotimaisten kielten tutkimuskeskuksesta Kotimaisten kielten tuhoamiskeskukseksi päätti 5.2.2014, että muoto "alkaa tekemään" on hyväksytty yleiskieleen ja näin ollen on normitetun kielen mukainen.

Olen tuohtunut, järkyttynyt ja kiihdyksissäni. Alkoi itkettää. Viimeisä nauloja lyödään kauniin kielemme arkun kanteen. Rektiohäiriöstä voi puhua -haalarimerkkini käy tarpeettomaksi, pätemiseltäni vietiin pohja, kielipoliisilta virkamerkki.

Kieli ei ole ollut puhdasta aikoihin, kiitos kieliterroristitoimiston lepsun linjan, mutta nyt lähdettiin oikein toden teolla kaasu pohjassa kohti kielen kuolemaa. Seuraavaksi aletaan ajamaan alas kaikkea muutakin. Millään ei ole enään mitään väliä. Välimerkitetään ihan, miten huvittaa!! Ryhdytään tehdä ihan mitä huvittaa! Minun Sonera on ihan jees! Yhdys sanoista viis!

Suomen kielen tuho on tällä selvä. Rest in peace :(.

6 kommenttia:

  1. Suomen kielen opiskelijana ajattelin ALKAA PITÄMÄÄN hautajaispukua aina helmikuun viidentenä tästä edespäin. PS oot supersiisti tyyppi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Musta päivä, jolloin kaikki meni, Sidon surunauhan hihaan ja vien kalloja haudalle.

      Kiltit sanasi lämmittävät kuitenkin tämän rappion keskellä :)

      Poista
  2. Olen yhtä pöyristynyt kanssasi! Kyseinen kielivirhe on ollut ehdottomasti yksi suosikeistani. En tiedä enää, mikä onkaan elämäni tarkoitus, kun en voi enää huomautella kyseisestä kämmistä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tunnen tuskasi. Todellakin tunnen. Miten tällaista voidaan pienelle ihmiselle edes tehdä?

      Poista
  3. Samaa mieltä! Ajattelin alkaa kaivamaan kuoppaa johon piiloutua, ei tästä tuu yhtään mitään. Haaveilin suomen kielen opinnoista, mutta se taitaakin olla turhaa. Seuraavaksi varmaa hyväksytään enään ja kuullostaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinuna jättäisin ne opinnot haaveeksi, mitäpä sitä kuollutta kielenraatoa enää tutkimaan :(

      Enään hyväksyminen on todennäköisesti enään ajan kysymys. Onhan se nähty, että yltäpäältä korruptoitunut kielitoimisto hyppää täysin niiden pahimpien kielenturmelijoiden mielen mukaan ja antaa kaikkien kielirikkaruohojen kukkia, vaikka niittää pitäisi!

      Poista