Heti Suomesta palattuani suuntasin suomalaisten kansoittamaan kaupunginkirjastoon ja lainasin Tuntemattoman sotilaan. Häpeillen tunnustan, etten ollut sitäkään vielä lukenut. Häpeillen puolustan, että olen kuitenkin selaillut läpi Sotaromaanin, ja nähnyt elokuvan sekä Kansallisteatterin kohunäytelmän.
Tuntemattoman perään luin ruotsiksi Karl Ove Knausgårdin Taisteluni-sarjan neljännen osan. Luulin koko Knausgårdin olevan jo niin vanha juttu, että kaikki olisivat kuulleet hänestä ennen minua. Eivätpä näköjään. Kaikki luokkakaverini, joille äijästä mainitsin, pudistelivat päätään ja sanoivat, että kuulostaapa tylsältä. Minulle Karl Oven seikkailut upposivat edelleen, vaikka 500 sivua teinipojan dokailusta ja ennenaikaisesta laukeamisesta saattaa kuulostaa hämärältä. Silti, luettuani tätä - ehdttomasti koukuttavaa - itsessä rypemistä neljän romaanin verran parissa kuukaudessa, alkaa yliannostuksen raja jo häämöttää. Taidan odottaa suosiolla kunnes kaksi viimeistä osaa ilmestyvät suomeksi ja jätän ruotsinnokset hyllyyn.
Nyt sängyn vieressä kynnyksellä odottaa Jonas Gardellin Älä koskaan pyyhi kyyneleitä paljain käsin, joka valikoitui mukaani hyvin ulkokirjallisista syistä, nimittäin siksi, että Gardellin mies Mark Levengood on ihana.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti